Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2024/Pykälä 39


Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Aluevaltuusto 11.09.2024 § 39

 

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja:

 

 Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokouksessa valtuutettujen lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeutetut ja muussa ominaisuudessa olevat osallistujat.

 

 

 

Päätös Todettiin paikalla olevat valtuutetut, esteen ilmoittaneet valtuutetut sekä varavaltuutetut osallistujalistan mukaan. Paikalla varsinaisia valtuutettuja 52, varavaltuutettuja 7, yhteensä 59 valtuutettua.

Aluevaltuuston kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin puhe- ja läsnäolo-oikeutetuiksi seuraavat henkilöt:

Hirvonen Ida, nuorisovaltuuston edustaja
Ollila Tuuli, vt. perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialuejohtaja
Rieppo Eija, ikääntyneiden palvelujen toimialuejohtaja
Rouvinen Ismo, talousjohtaja
Tuomainen Marja, ympäristöterveydenhuollon johtaja
Viitaniemi Markus, pelastusjohtaja
Wilén Susanna, terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja.
Kela Sakari, juristi

Todettiin lisäksi kokouksessa paikalla teknisinä sihteereinä olevat:

hallinnon suunnittelija Härkönen Tommi
johdon sihteeri Räsänen Maaret
johdon sihteeri Puustinen Kiia, poistui klo 15.45
hallinnon suunnittelija Mika Pesonen, saapui klo 15.45.


--
Merkittiin pöytäkirjaan, että aluevaltuuston puheenjohtaja ja aluehallituksen puheenjohtaja onnittelivat sanoin ja kukkasin kokouksen alussa kardiologian ylilääkäri, dosentti Tuomas Rissasta osa-aikaisen kardiologian professorin tehtävän johdosta Itä-Suomen yliopistossa 1.8.2024 lukien.

 

 

Selostus Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallintosäännön 106 §:n 3 momentin mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 kalenteripäivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivuilla.

 

 Hallintosäännön 108 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Hallintosäännön 109 §:n mukaisesti esityslista on 4.9.2024 julkaistu www.siunsote.fi/hyvinvointialue -verkkosivustolla.

 

 Hallintosäännön 112 §:n mukaan aluehallituksen puheenjohtajan ja hyvinvointialuejohtajan on oltava läsnä aluevaltuuston kokouksessa. Lisäksi aluehallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus aluevaltuuston kokouksessa. Aluevaltuusto päättää mahdollisten muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

 

 Aluevaltuusto on päättänyt pöytäkirjanpitäjästä 14.3.2022 § 4. Lisäksi kokouksessa on läsnä johtoryhmän jäseniä ja muita tarvittavia asiantuntijoita vastaamassa aluevaltuutettujen kysymyksiin sekä sihteereitä huolehtimassa kokouksen teknisestä kulusta. Nämä osallistujat todetaan kokouksessa.

 

 Hyvinvointialuelain (611/2021) 108 §:n 1 momentin mukaan aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 113 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai nimenhuudolla aakkosjärjestyksessä.

 

 --

 Aluevaltuuston tietoon saatetaan nuorisovaltuuston päätös § 71/20.8.2024, jolla se on valinnut Ida Hirvosen edustajakseen aluevaltuuston kokouksiin. Varaedustajaksi valittiin Emmi Reijonen.

 

 Hallintosäännön 112 § 2 mom. mukaan nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus aluevaltuuston kokouksessa valtuuston puheenjohtajan määräämissä rajoissa valtuuston julkisia asioita käsiteltäessä.