RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 25.09.2024/Pykälä 219
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksi annettavat asiat
Aluehallitus 25.09.2024 § 219
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Leivonen Kirsi:
Aluehallitus merkitsee edellä mainitut asiakirjat tiedokseen ja päättää, ettei käytä otto-oikeutta viranhaltija- eikä toimielinpäätöksiin.
Päätös Hyväksyttiin.
Selostus Aluehallitukselle saatetaan tiedoksi seuraavat asiat:
Valviran ja AVI:n myöntämät uudet toimiluvat yksityisille toimijoille:
6076/05.00.01.00/2024 - Valviran päätös (V/16064/2024) palvelutoiminnan muutoksen rekisteröinnistä ja palveluyksiköiden poistamisesta - Kolme (3) poistuvaa palveluyksikköä, neljä (4) uutta palveluyksikköä, Profiam Oy (ent. Profiam sosiaalipalvelut Oy) (Y-tunnus 2695288-6)
6078/05.00.01.00/2024 - Valviran päätös (V/2655/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - TH-Tukipalvelut sosiaalihuoltolain mukainen tuettu asuminen, TH-TUKIPALVELUT OY (Y-tunnus: 2856129-9)
6088/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/762/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Puhakka Perttu Markus c/o Mehiläinen Joensuu Rantakatu, Puhakka Perttu Markus (Y-tunnus: 1704645–1)
6090/05.00.01.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/512/2024, ISAVIS/542/2024, (V/4267/2024)) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Katajalinna, Tammilinna, Kontioniemen Hoiva Oy (Y-tunnus: 3385512-8)
6100/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/32458/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Martin Täll c/o Silmäasema Julkiset Silmäterveyspalvelut Oy, Pohjois-Karjalan keskussairaala, Martin Täll (Y-tunnus: 2972293-9)
6106/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/24223/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Viisi (5) palvelupistettä, Parasol Medical Oy (Y-tunnus: 3448968-4)
6108/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/303/2024) palvelupisteiden lisäyksestä - Hierontapiste Mervi Heiskanen ja Ouneva Oy Tuupovaara, Hierontapiste Mervi Heiskanen (Y-tunnus: 1514817-1)
6109/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/24574/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Viisi (5) palvelupistettä, Dynament Oy (Y-tunnus: 3084990-2)
6110/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/26105/2024) palveluntuottajan rekisteröinnistä ja palveluyksikön siirrosta - Palveluyksikkö Fysiokoli, Antti Koli siirretään Fysiokoli Oy:lle, Fysiokoli Oy (Y-tunnus: 3448579-8)
6117/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/13764/2024) yhteisen palveluyksikön rekisteröinnistä - Leluco Oy ja Ykköslääkärit Oy, LeLuCo Oy, valtuutettu palveluntuottaja (Y-tunnus: 2896156–7) ja Ykköslääkärit Oy (Y-tunnus: 1984149–1)
6118/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/35314/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Leluco Oy suun terveydenhuollon palveluyksikkö, LeLuCo Oy (Y-tunnus: 2896156–7)
6120/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/793/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Hieroja PT Lehvonen, Kaislakatu, Joensuu, Hieroja PT Lehvonen (Y-tunnus: 2685486–4)
6136/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/8683/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Hierontahuone Raparperitaivas, Kuopion Kotilo (Y- tunnus: 3419921-4)
6137/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/799/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Kuntoutuksen portaat, Kuntoutuksen portaat (Y-tunnus: 2663889–7)
6172/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/35358/2024) palveluyksikön muutoksen rekisteröinnistä - Adella Assessment c/o Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Pihlajalinna Dextra Munkkivuori ja Adella Assessment, Adella Assessment (Y-tunnus: 3254238–1)
6179/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/27735/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Hammashoito To Go Oy, HAMMASHOITO To Go Oy (Y-tunnus: 3453868-5)
6184/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/796/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Hyvinvointi- ja kauneushoitola Luonnon Lumossa, Hyvinvointi- ja kauneushoitola Luonnon Lumossa / Paula Asikainen (Y-tunnus: 3239086–7)
6193/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/25978/2024) palveluyksikön muutoksen rekisteröinnistä, uusi palvelupiste ja vanhan lopettaminen - Rentotuuli (Y-tunnus 3424673-8)
6220/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/369/2024) yksityisen terveydenhuollon palveluyksikön rekisteröinnistä - Puheterapeutti Marja Leena Vartiainen / Länsikatu 32 b 32, Joensuu, Puheterapeutti Marja Leena Vartiainen (Y-tunnus 2679808-1)
6316/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/440/2024) yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä 4.9.2024 alkaen - Lääkäriasema Resetti Oy (Suun terveydenhuollon vastaanotto), Tmi Zaiga Boguza (Y-tunnus 3432304-3)
6393/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/6628/2024) palveluyksikön muutoksen rekisteröinnistä - Lääkäri Pauli Moilanen c/o Pohjois-Karjalan keskussairaala, Lääkäri Pauli Moilanen (Y-tunnus 3384129-5)
6459/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/25188/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - J.Ollikkala hierontapalvelut, J.Ollikkala hierontapalvelut (Y-tunnus 2928859-7)
6477/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös ( V/25553/2024) palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä 10.9.2024 lukien - Terveys Luonasi Oy, Terveys Luonasi Oy (Y-tunnus: 3442978-8)
6501/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/33931/2024) palveluyksikön muutoksen rekisteröinnistä (palvelupisteen lisäys) - Psykoterapiapalvelu Ira Luomala, Penttilänkatu 35, 80220 Joensuu, Psykoterapiapalvelu Ira Luomala (Y-tunnus 2680218-3)
6517/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/836/2024) yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Piian polut, Piian Polut (Y-tunnus 3457166–1)
6617/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/27451/2024) palveluyksikön rekisteröinnistä - Hyvinvointi-Idea Erkkilä Oy c/o Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Hyvinvointi-Idea Erkkilä Oy (Y-tunnus 1860273-9)
6710/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/724/2024) yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - LT Hieronta c/o Edea Kolin hoitola, LT Hieronta (Y-tunnus 3452901–7)
6711/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös (ISAVIS/941/2024) yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Psykologipalvelu RHKorhonen, Psykologipalvelu RHKorhonen (Y-tunnus 1492388–5)
6725/06.00.04.00/2024 - Itä-Suomen alehallintoviraston päätös (ISAVIS/554/2024) yksityisen terveydenhuollon palvelutuottajan ja palveluyksikön rekisteröinnistä - Utero Oy c/o Femino Oy (Joensuu), Utero Oy (Y-tunnus: 3438533-2)
6737/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/26301/2024) palveluyksikön muutoksen rekisteröinnistä - Palvelupisteen lisäys ja palvelupisteen palvelun antopaikan lisäys - Psykologipalvelu Mieli metsässä c/o Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Pihlajalinna Dextra Munkkivuori, Psykologipalvelu Mieli metsässä (Y-tunnus: 3414588-1)
6738/06.00.04.00/2024 - Valviran päätös (V/8547/2024) palveluyksiköiden muutosten rekisteröinnistä, palvelupisteiden lakkautus, uuden palvelupisteen rekisteröinti ja palvelupisteen rekisteröinnin muutokset - 2 (kaksi) päättyvää palveluyksikköä, 1 (yksi) uusi palvelupiste, Helppy Oy (Y-tunnus 2910554-3)
- Muut tiedoksi annettavat asiat:
Aluehallituksen alaiset viranhaltijapäätökset ajalta 23.8.-19.9.2024
Aluehallituksen alaisten toimielinten pöytäkirjat:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 19.9.2024
Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote (pohjoiskarjala.net)
Tulevaisuuslautakunta 17.9.2024
Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote (pohjoiskarjala.net)
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta 19.9.2024
Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote (pohjoiskarjala.net)
Ympäristöterveydenhuollon jaosto 10.9.2024
Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote (pohjoiskarjala.net)
Muiden toimielinten tiedoksi annettavat pöytäkirjat:
Tarkastuslautakunta 22.8.2024
Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote (pohjoiskarjala.net)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |