Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Osallisuusvaliokunta
Muistio 15.05.2023/Asianro 27


1 Lausunto 15.5.2023 osallisuusvaliokunnalta

Palvelustrategialuonnoksen asukaspalautteet

4038/00.02.02/2023

 

Osallisuusvaliokunta 15.05.2023 § 27

 

 

Lisätiedot Kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin, sähköposti: maarita.mannelin@siunsote.fi, p. 0133304762

 

Käsittely Asukaskyselyn vastaajamäärän todettiin jääneen matalaksi suhteessa hyvinvointialueen kokonaisväestömäärään. Vastaajien korkean keski-iän vuoksi on myös huomioitavaa, etteivät esimerkiksi nuorten näkemykset tule sen kautta esille. Kyselyn kautta saadut tulokset ovat kuitenkin hyvin linjassa aikaisempien asukaskyselyjen tuloksiin.

Kyselyn perusteella asukkaat kokivat tärkeäksi lähipalveluiden säilyttämisen, sähköisten palveluiden kehittämisen, puhelinpalvelun toimivuuden ja liikkuvien palveluiden pilotoinnin. Eri ikäisten asukkaiden palveluntarve ja sopivat palvelukanavat poikkeavat toisistaan.

Osallisuusvaliokunta nosti esiin huolensa siitä, että palveluiden saatavuuden eriarvoisuudella ja lähipalveluiden karsimisella saattaa olla asukkaiden hyvinvointieroja kasvattava vaikutus, jos ihmiset jättävät hakeutumatta palveluiden piiriin. Haja-asutusalueilla julkinen liikenne on paikoin puutteellista tai sitä ei ole järjestetty lainkaan.

Osallisuusvaliokunta kävi keskustelua asukaskyselyn yhteenvedosta ja päätti laatia oman lausuntonsa palvelustrategialuonnokseen näiden pohjalta.

 

 

Selostus Hyvinvointialueen asukkaille suunnattu verkkokysely oli avoinna 13.4. - 2.5.2023 välisenä aikana. Osallisuusvaliokunta käsittelee Fountain Parkin  avoimen asukaskyselyn kautta saapuneita palautteita palvelustrategialuonnoksesta.