Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointialueen vanhusneuvosto
Muistio 19.12.2023/Asianro 94


Toimintakertomus

9581/00.02.02/2023

 

Hyvinvointialueen vanhusneuvosto 19.12.2023 § 94

 

 

Lisätiedot Kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin

 sähköposti: maarita.mannelin@siunsote.fi

 

 

Käsittely Kaikki vaikuttamistoimielimet tulevat tekemään yhteneväiset toimintakertomukset, jotka menevät aluevaltuuston tietoon.

Keskusteltiin toimintakertomuksen rakenteesta. Sovittiin, että toimintakertomus tehdään tällä kertaa vanhusneuvoston toiminnan alusta, eli kesäkuusta 2022, lähtien, mutta jatkossa vuosittain. Toimintakertomukseen tulee neuvoston tehtävä, jäsenet, kokousten määrä ja niissä käsitellyt asiat sekä neuvoston jäsenten tärkeinä pitämiä nostoja esimerkiksi esityksistä, joita on tehty.

Sovittiin, että sihteeri katsoo muistioista käsitellyt asiat ja tekee toimintakertomuksen pohjan tammikuun kokouksen asialistan liitteeksi. Toimintakertomus muotoillaan kokouksessa valmiiksi.

 

 

Selostus Aloitetaan vanhusneuvoston toimintakertomuksen valmistelu.