RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 145
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Koordinaattorin (viestintä, kulttuuri) valitseminen
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 101
Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi
Matkailusihteerille on myönnetty ero virasta 1.10.2024 alkaen (Khall 11.03.2024 § 68) kokouksessa. Hän jää virkavapaalle 24.5.2024 alkaen. Matkailusihteerin virka voidaan lakkauttaa 1.10.2024 alkaen ja virka voidaan jatkossa täyttää tehtävänä. Tehtävänimikettä sekä sen sisältöä on myös tarkasteltu. Kunnanhallitukselle esitetään, että tehtävä täytetään 1.8.2024 alkaen koordinaattorin nimikkeellä (viestintä, kulttuuri).
Tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollinen kunnan ulkoinen viestintä eri kanavineen, kunnan markkinointi ja siihen liittyvistä materiaaleista vastaaminen, kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden osallistamista, järjestöyhteyshenkilö sekä kunnan tapahtumien ideointi ja järjestäminen.
Hakijoilta edellytetään soveltuvaa vähintään toisen asteen tutkintoa ja kokemusta vastaavista tehtävistä sekä näyttöä tuloksellisesta viestinnän ja markkinoinnin kehittämisestä. Hakija on tulosyksikön esihenkilö.
Arvostamme:
- itsenäistä työotetta
- hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja
- hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja
- Vähintään englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
KVTES tehtäväkohtainen palkka 2.874,12€ Työaika 36h 15 min
Hallintosääntö 6 luku, 31 § viran perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkanimikkeen muuttaminen / kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.
32 § virkasuhteen muuttaminen työsuhteeksi / kunnanhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) lakkauttaa matkailusihteerin viran 1.10.2024 alkaen.
2) julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana täytettäväksi koordinaattorin tehtävän (viestintä, kulttuuri) 1.8.2024 alkaen
3) tehtäväkohtainen palkka 2874,12 euroa / kk + yleiskorotus ja mahdollinen järjestelyerä 1.6.2024 alkaen, työaika toimistotyöaika 36 h 15 min, KVTES 01TOI060
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Kunnanhallitus 26.06.2024 § 145
66/01.01.00.00/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi
Koordinaattorin tehtävä oli haettavana ajalla 27.5.2024 - 16.06.2024. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry.fi, Heinäveden kunnan nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä ilmoitusta tehostettiin Rookie Communication Oy:n kanssa tehdyllä rekrykampanjalla "Suurlähettiläs" teemalla.
Hakuaikana hakemuksia tuli 60 kpl. Hakijoista valittiin haastatteluihin 10 henkilöä. Haastattelut pidetään 18.6., 24.6. sekä 25.6. joten esityslistan lähettämisen aikaan hakuprosessi on vielä kesken.
Koordinaattorin valintaa koskeva esitys perustuu hakijoista laadittuun ansiovertailuun sekä tehtyjen haastatteluiden perusteella tekemään kokonaisarviointiin huomioiden hakijoiden koulutus, työkokemus, henkilökohtaiset ominaisuudet ja haastatteluissa saatu vaikutelma soveltuvuudesta kunnan koordinaattorin tehtävään.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää koordinaattorin valinnasta. Päätösesitystä täydennetään kokoukseen.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että
1) koordinaattorin tehtävään valitaan Master of Culture and Arts (YAMK) Eeva Kulmala 1.8.2024 alkaen toistaiseksi,
2) 1. varasijalle valitaan medianomi (AMK) Aapo Partanen ja 2. varasijalle valitaan FM Soile Lähdeaho,
3) työsuhteessa noudatetaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta sekä kuuden kuukauden koeaikaa,
4) tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ennen tehtävän vastaanottamista,
5) koordinaattorin tehtävän tehtäväkohtainen palkka on 2975,36 euroa/kk KVTES 01TOI060 ja työaika on toimistotyöaika 36 h 15 min viikossa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |