Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 22


 

 

Eropyyntö kunnallisesta luottamustehtävästä

 

Kunnanhallitus 02.05.2022 § 81 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Tiina Hämäläinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

 gsm 040 7101 937, email: tiina.hamalainen@heinavesi.fi

 

 Joe Kivelä on 21.4.2022 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Joe Kivelä on kunnanvaltuuston varavaltuutettu. 

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi keskusvaalilautakunta määrää vaalilain 93 §:n mukaisesti valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uuden varavaltuutetun.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että 

1. valtuusto myöntää eron Joe Kivelälle kunnanvaltuuston varajäsenyydestä,

2. valtuusto ehdottaa, että valtuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Heinäveden Perussuomalaisille uusi varavaltuutettu.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Valtuusto 09.05.2022 § 22  

88/00.00.01.01/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että 

1. valtuusto myöntää eron Joe Kivelälle kunnanvaltuuston varajäsenyydestä,

2. valtuusto ehdottaa, että valtuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Heinäveden Perussuomalaisille uusi varavaltuutettu.

 

Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.