Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 26



 

 

Heinäveden kunnan vuoden 2021 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 53 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Kristiina Räsänen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

 gsm 040 7101 936, email: kristiina.rasanen@heinavesi.fi

 kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

Kuntalain 410/2015 113 §:n mukaan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Kuntalain 410/2015 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot.

 

Kuntalain 410/2015 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa.

 

Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassaolevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

 

 

Tilikauden tulos vuodelta 2021 oli 1.693.904,55 euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 1.871.134,46 euroa, kun kunnanhallituksen esityksen mukaan tuloutettiin tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 177.229,91 euroa.

 

Vuoden 2021 talousarvion käyttötalouden toteutuma, ulkoiset ja sisäiset erät:

 

toimintatuotot  6.579.471,13 € 

toimintakulut                   -31.339.528,75 €

toimintakate                   -24.760.057,62 €

verotulot                           13.784.085,14 €

valtionosuudet                  13.696.754,00 €

rahoitustuotot-ja kulut            254.290,63 €   

vuosikate     2.975.072,15 €

poistot ja arvonalentumis. -1.351.957,16 €

satunnaiset erät        +70.789,56 €

tilikauden tulos  1.693.904,55 €

poistoeron muutos               +177.229,91 €

tilikauden ylijäämä           1.871.134,46 €

 

Talousarviovuoden aikana määrärahamuutoksia on valtuuston päätöksien mukaisesti kirjattu seuraavasti:

 

toimintatuottoihin 50.210 €

toimintakuluihin 458.225 €

verotuloihin 500.000 €

valtionosuuksiin -61.740 €

 

Alkuperäinen talousarvion 141.552 €, muutokset yhteensä +30.245 € ja muutettu talousarvio 171.797 €.

 

Vuoden 2021 talousarvion investointin toteutuma:

 

investointimenot  834.448,30 €

investointitulot     179.215,80 €

investoinnit netto 655.232,50 €

 

Investoinnit menot ta-2021 1.261.498 €, määrärahamuutos -150.000 ja +286.000 €, muutettu ta-2021 1.397.498

 

Investoinnit tulot ta-2021 176.498 €, määrärahamuutos 0 €, muutettu ta-2021 176.498

 

Investoinnit netto ta-2021 1.085.000 €, määrärahamuutos 136.000 €, muutettu ta-2021 1.221.000

 

Tilinpäätösaineisto ei sisällä vielä konsernitilinpäätöstä, mi liitetään asiakirjoihin ennen tilintarkastajalle jättämistä.

 

Tiimivastaavat vs. tekninen johtaja Jyrki Tiippana, talousjohtaja Kristiina Räsänen sekä kunnanjohtaja Maarika Kasonen ovat kokouksessa kuultavana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1. Allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi,

2. esittää valtuuston hyväksyttäväksi koko kunnan talousarvion vuoden 2021 käyttötalousosaan (ulkoiset ja sisäiset erät) seuraavat selvitykset muutoksista, jotka on luettavissa yksityiskohtaisesti tilinpäätöksestä

aineet, tarvikkeet ja tavarat ylitys 66.701,13 €
muiden toimintakulujen ylitys 2.077,47 €
valtionosuuksien alitus 88.246,00 €
korkotuottojen alitus 3.418,20 €
muiden rahoitustuottojen alitus 106.610,88 €

3. esittää valtuustolle tiedoksi seuraavien investointihankkeiden menojen ylitykset:
Kiertotien peruskorjaus (KP 94613) 939,40 € ja Kk:n viemäreiden saneeraus (KP 95002) 82,79 €

4. esittää, että tilikauden tuloksen mukainen ylijäämä 1.871.134,46 € siirretään edellisten vuosien ylijäämätilille,

5. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastajalle annettavan vahvistusilmoituskirjeen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 398 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Kristiina Räsänen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

 gsm 040 7101 936, email: kristiina.rasanen@heinavesi.fi

 kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

 Tilinpäätös sisältää konsernitilinpäätöksen sekä sen liitetiedot.

 

 Esityslistan liitteenä on vuoden 2021 tilinpäätös kokonaisuudessaan.

 

Talousjohtaja Kristiina Räsänen on kokouksessa kuultavana. 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen liitteenä olevan vuoden 2021 tilinpäätöksen ja antaa vuoden 2021 tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Tarkastuslautakunta 30.05.2022 § 44 

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto
1. Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2021
2. Hyväksyy vuoden 2021 tilinpäätöksen
3. Myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille tilikaudella 1.1.-31.12.2021.

 

Päätös Päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Valtuusto 13.06.2022 § 26  

63/02.02.01/2022  

 

 Valtuuston esityslistan liitteenä

 - Tilinpäätös 2021

 - Tilintarkastuskertomus vuodelta 2021

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto
1. Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2021
2. Hyväksyy vuoden 2021 tilinpäätöksen
3. Myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille tilikaudella 1.1.-31.12.2021.

 

Päätös Hyväksyttiin tarkastuslautakunnan esitys.