Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 29


 

 

Kuntalaisaloite - skatepark/pumptrackrata

 

Kunnanhallitus 14.03.2022 § 46 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Tiina Hämäläinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

 gsm 040 7101 937, email: tiina.hamalainen@heinavesi.fi

 

Satu Tuovinen on jättänyt 28.2.2022 kuntalaisaloitepalvelun kautta seuraavan aloitteen:

 

skatepark/pumptrackrata

 

Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt huomattavasti, mistä kertoi jo edellinen 24.2.2022 ilmestynyt Heinäveden lehti ja MOVE testin tulokset.

Useamman vuoden ajan on puhututtanut myös yhä nuorempien lasten siirtyminen kylän keskustaan ja torialueelle.

 

Aiempi skatepark, mikä on urheilukentän takana, on jo aikansa elänyt sekä alkanut metsittyä. Lisäksi alue on toiminut usean kesän ajan "koneiden ja laitteiden varikkona" jolloin siellä on myös vaarallista lasten ja nuorten olla.

 

Vaikka kunnassa on hieno ja uusi urheilukenttä, se ei kuitenkaan palvele kaikkia kuntalaisia.

 

Heinävedelle ehdotan skate/pumptrack ratamaista yhdistelmää uuden urheilukentän lähistölle, purettavan monitoimitalon tilalle. Jo monesta lähialueemme kunnista/kaupungeista löytyy jo tälläinen. (Outokumpu, Varkaus, Kuopio, Siilinjärvi, Joroinen aloittaa rakentamaan)

 

Pumptruck rata on lähiliikuntapaikka, joka koostuu maastoon sovitetuista kummuista, kaarteista ja hypyt mahdollistavista kumpuyhdistelmistä. Radalla etenemiseen tarvittava vauhti tehdään kumpuja ja kaarteita hyödyntäen koko kehon avulla "pumppaamalla". Taitojen kehittyessä polkemista tai vauhdin potkuttelua ei tarvita lainkaan. Yksi radan plussista on myös se, että saadaan lapset ja nuoret pyörineen ja muine välineineen pois kylältä ja liikenteen seasta turvalliseen ympäristöön.

 

Rataa voivat käyttää polkupyöräilijöiden lisäksi potkupyöräilijät, rullalautailijat, rullaluistelijat ja potkulautailijat eli scoottaajat. Rata soveltuu lapsille, nuorille ja myös varttuneelle väelle. Rataa voidaan myös hyvällä suunnittelulla hyödyntää kuntoutukseen tai muiden erikoisryhmien ja vanhusten motoristen kykyjen ylläpitoon.

 

Radan ei tarvitsisi olla välttämättä asvaltoitu, vaan siihen voisi hyödyntää kivituhkaa pohjana, joka ajaa asiansa myös.

 

Ajatellen myös kesäaikaa ja kesämatkaajia, olisi tämä myös valttikortti lapsiperheitä ajatellen, jotka sitten myös hyödyntäisivät paikkakunnan muitakin palveluja ja saattavat viihtyä vaikkapa muutaman lisäpäivän lisää kunnassamme, eli olisi myös elinkeinoelämälle tukea.

Hankkeelle toivoisin avustusta ja lupaa pyytää mukaan Heinäveden kunnan

- yrittäjät

- eri toimijat kuten yhdistykset jne

- hakea leader rahoitusta

 

En toivokaan, että kunta yksinään lähtisi tätä rakentamaan, vaan että yhdessä etsittäisiin sopivat rahoittajat tähän tueksi, ja turvaamalla myös meidän lapsiperheiden tulevaisuus kunnassamme.

Yhdessä me olemme enemmän!

 

Lisätiedot

https://www.windmillsps.com/kokkola.html

https://www.flickr.com/photos/timoheinonen/48096499511

https://www.suomenlatu.fi/media/vaikuta/pyorailytiedostot/c-toteutettuja-reitteja/rakennettu_mtb-lahiliikunta_mikko-peltonen.pdf

  

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa aloitteen vapaa-aikaohjaajan selvitettäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 401 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikaohjaaja Markus Lindroos, Kenttätie 6, 79700 Heinävesi,

 gsm 040 8367035, email: markus.lindroos@heinavesi.fi

 

 Heinäveden kunta on investoinut v. 2019 skatepark-elementit nuorten toiveiden mukaisesti. Elementtien sijoituspaikka on tähän saakka ollut ns. skateparkki. Sijainti on todettu siellä huonoksi, sillä sinne täytyy mennä hiekkatietä pitkin. Uuden koulun valmistumisen myötä rampit siirretään suunnitellusti uuden koulun pihalle, jossa on uusi asfaltti joka toimii hyvänä alustana. Alue on myös maantieteelliseltä sijainniltaan keskeisemmällä paikalla.

 

 Pumptrack- radan kustannusarvio on keskimäärin 50 000€. Pohjois-Karjalassa pumptrackradat löytyvät kahdesta kunnasta tällä hetkellä. Vapaa-aikatoimella ei ole käyttötalouspuolella eikä investoinneissa varattu varoja radan rakennusta varten.

 

 Lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen on saatavissa erilaisia avustuksia. Vapaa-aikatoimen Markus Lindroos käy jatkokeskusteluja aloitteen tekijän kanssa erilaisista tavoista edistää hankkeen toteuttamista muita rahoituskanavia hyödyntäen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen skatepark/pumptrakcrata

2) antaa yllä olevan vastauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi,

3) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Valtuusto 13.06.2022 § 29  

52/10.03.01.02.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) antaa yllä olevan vastauksen aloitteeseen kunnanvaltuustolle tiedoksi,

2) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.