Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 36


1 HEINÄVEDEN LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

 

 

Laajan hyvinvointikertomuksen hyväksyminen vuosille 2022-25

 

Siun sote neuvottelukunta 01.06.2022 § 17 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

 Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 2 luvun 12 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin.

 

 Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet ja määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet.

 

 Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.

 

 Kuntien hyvinvointijohtaminen on kuntajohtamista. Hyvinvointijohtamista kuvaavia periaatteita ovat:

 

 a) Strategista johtamista tehdään kuntalaisen hyvinvoinnin näkökulmasta

 

 b) Valittuja strategioita toimeenpannaan kuntalaisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

 

 c) Kaikki kunnassa toimivat tahot kantavat vastuuta hyvinvoinnista.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Siun sote neuvottelukunta esittää edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle laajan hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman hyväksymistä vuosille 2022-2025

 

Päätös Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

 

 

Kunnanhallitus 20.06.2022 § 121 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää edelleen valtuustolle laajan hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman hyväksymistä vuosille 2022-2025

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Valtuusto 19.09.2022 § 96  

82/00.01.02.01/2021  

 

Valtuuston esityslistan liitteenä laaja hyvinvointikertomus vuosille 2022-2025.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää edelleen valtuustolle laajan hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman hyväksymistä vuosille 2022-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.