Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 41


 

 

Valtuustoaloite keinujen hankkiminen

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 154 

 

 

Valmistelija Valmistelija: tekninen johtaja Anna-Kaisa Eskelinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, gsm 040 3556 320, email: anna-

 kaisa.eskelinen@heinavesi.fi

 

 Valtuutetut Anna Vauhkonen ja Veijo Honkonen jättivät valtuustoaloitteen,

 että satama-alueelle ja kirkonkylälle sijoitettaisiin keinut. "Keinuminen edistää tutkitusti hyvinvointia. Se aktivoi ja kehittää motorisia taitoja ja toimintaa. Keinumisella on myös rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Ennen kaikkea keinuminen on hauskaa ja se sopii kaikenikäisille ihmisille.

 

Heinävedellä suunnitellaan parhaillaan satama-alueen kunnostusta, sen viihtyvyyden ja monipuolisen käytön lisäämistä. Esitämme, että satama-alueelle sijoitettaisiin kahden-kolmen hengen istuttava suuri keinu. Yhden keinun voisi sijoittaa kirkonkylälle Pikkulin puistoon jo ennen sataman muutostöiden aloittamista. Saisimme tällä tavoin suoraa palautetta omilta kuntalaisiltamme, joka olisi mielestämme hyvää vuorovaikutusta kunnan ja kuntalaisten välisessä kanssakäymisessä. Mikäli palaute keinusta on positiivista, tulisi toteutuksessa ottaa huomioon useamman tavallisen puistonpenkin korvaaminen keinuilla."

 

 Kunnanhallitus antoi aloitteen 21.9.2020 teknisen toiminen selvitettäväksi

 

Tekninen toimi toteaa aloitteeseen, että kaksi kolmen hengen keinua on sijoitettu Hasumäen puistoon ja yksi kolmen hengen istuttava keinu ravintola Kermacotan piha-alueelle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen keinujen hankinta,

2) antaa yllä olevan vastauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi,

3) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Valtuusto 19.09.2022 § 101  

177/02.08.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) antaa yllä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen keinujen hankinta  kunnanvaltuustolle tiedoksi,

2) esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.