Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 200


1 Luostarivaellus_hankesuunnitelma_2022

 

 

Luostarivaellusreitin perusparannus- ja monikäyttöreittisuunnitelma

 

Kunnanhallitus 10.10.2022 § 189 

 

 

Valmistelija:  Vapaa-aikaohjaaja Markus Lindroos, Kenttätie 6, 79700 Heinävesi,

                     gsm 040 8367035, email: markus.lindroos@heinavesi.fi

 

 Luostarivaellusreitti on perusparannettu viimeksi vuonna 2011. Tällöin uusittiin kokonaisuudessaan reittimerkinnät, opastukset ja pitkospuuosuudet. Nämä ovat nyt käyttöikänsä päässä.

 

 Liikuntatoimi tilasi kesälle 2022 kartoituksen Suomen Maastotieto Oy:ltä. Kartoituksella samalla selvitettiin reitin muuntaminen monikäyttöreitiksi, eli sopivaksi mm. fatbike-pyörille. Kartoitus tehtiin elokuussa 2022. Toimeksianto sisälsi kilpailutusasiakirjojen teon, sekä kustannusarvion hankkeesta. Hankeasiakirjat ovat tämän pykälän liitteenä.

 

 Monikäyttöreitistön muuntamisen kustannusarvio on 57 000€ alv 0% ja opastussuunnitelma 10 000€ alv. 0%. Hankkeelle on mahdollista hakea rahoitusta monista eri avustuskanavista. Avustusprosentit tämäntyyppisille hankkeille on 30-45 prosenttia.  

 

 Kuntastrategian kärkihankkeina on luonto- ja vesistömatkailun kehittäminen ja toimenpiteinä monikäyttöreitistöjen suunnittelu.              

 

Kunta on mukana Pohjois-Karjalan maakuntaliiton hallinnoimassa hankkeessa "Pohjois-Karjalan virkistysreitit kansainväliseksi menestysvaltiksi" ajalla 1.5.2022 - 30.6.2023. Hankkeessa kootaan Pohjois-Karjalan virkistysreitit Outdoor Active -palveluun.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi monikäyttöreitistön selvitysraportit,

2) keskustelee hankkeen rahoituksen hausta ja omarahoitusosuuden varaamisesta talousarvioon 2023

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Kunnanhallitus 24.10.2022 § 200  

207/10.03.01.02.00/2022  

 

Valmistelija Vapaa-aikaohjaaja Markus Lindroos, Kenttätie 6, 79700 Heinävesi,

                     gsm 040 8367035, email: markus.lindroos@heinavesi.fi

 

Monikäyttöreitistön kehittämiseen on valmisteltu hankehakemus toimintaympäristön kehittämisavustusten hausta Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen. Hankkeella parannetaan Suomessa ainutlaatuisen kahden luostarin, Valamon ja Lintulan välillä kulkevaa Luostarivaelluksen reittipohjaa ja opastusta, jotta reitistä saadaan monikäyttöisempi. Kunnostuksen jälkeen reittiä voidaan markkinoida uusille käyttäjäryhmille mm. maastopyöräilijöille ja polkujuoksijoille.

 

Vapaa-aikaohjaaja on ollut yhteydessä reitin maanomistajiin ja esitellyt hankkeen sisältöä. Nykyiset vuokrasopimukset mahdollistavat 2,0 metriä leveän vaellusreitin. Osassa sopimuksissa on myös mainittu erikseen myös pyöräily. Reitiltä saa raivata vesakon, sekä tarvittavat kevyet sillat ja pitkospuut saa rakentaa. Reitillä saa käyttää moottorikelkkaa huoltamiseen. Kivet ja kannot voi poistaa. Reitin alueesta ei suoriteta vuokraa. Vuokrakausi on viisi vuotta alkaen allekirjoituspäivästä ja jatkuu tämän jälkeen aina viisi vuotta kerrallaan, ellei sopimusta irtisanota puolta vuotta ennen kunkin jakson päättymistä. Vuokrasopimukset tulee päivittää käyttötarkoituksen osalta niin, että patikointi ja pyöräily mainitaan ja siirtää sopimukset kunnan ja vuokralaisen välisiksi.

 

Hankkeen avulla tehtävien kunnostustöiden avulla parannetaan reitin monikäyttöisyyttä ja lisätään käyttäjäturvallisuutta.Hanke vahvistaa kunnan luontomatkailubrändin kehittämistä ja brändin tunnettuutta. Hankkeen toiminnalla vastataan kotimaanmatkailun ja luontomatkailun kasvaneeseen kysyntään. Hankkeella lisätään alueen vetovoimaisuutta matkakohteena sekä asuin- ja vapaa-ajanviettoalueena.

 

Rahoitussuunnitelma hankkeelle on 73 051 euroa ja hankkeen omarahoitusosuus on 31 701 euroa. Se varataan vuoden 2023 talousarvion investointiosaan.

 

Rahoitussuunnitelman tiivistelmä

 

Yhteensä €

Osuus %

 Haettava EU- ja valtion rahoitus

41 350

56,60

Omarahoitus: Kuntarahoitus

31 701

43,40

Kuntarahoitus

0

0

Muu julkinen rahoitus

0

0

Yksityinen rahoitus

0

0

Rahoitussuunnitelma yhteensä

73 051

100,00

 

Hankehakemus on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että luostarivaellusreitin perusparannus- ja monikäyttöreittisuunnitelman toteuttamiseen jätetään hankehakemus liitteen mukaisesti. Omarahoitusosuus varataan vuoden 2023 talousarvion investointiosaan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.