RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 7
Rajakuntaverkostoon liittyminen
Kunnanhallitus 19.01.2026
5/00.02.01/2026
Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi
Kuusamon kaupunki on lähettänyt Ilomantsin kunnalle osallistumiskutsun rajakuntaverkostoon. Verkoston tavoitteena on vahvistaa rajaseudun kuntien elinvoimaisuutta seskä turvata sen säilyminen ja kehittäminen yhteistyön ja edunvalvonnan keinoin. Verkoston avulla kunnat voivat edistää yhdessä kilpailukykyä, hyvinvointia ja kestävää kehitystä.
Kutsun mukaan rajakuntaverkoston yhteistyöllä edistetään rajakuntien elinvoimaa keskittymällä alueen mahdollisuuksiin muun muassa energia- ja metsätaloudessa, matkailussa sekä data- ja biotaloudessa. Erityistä huomiota kiinnitetään edellä mainittujen alojen kehittymisen edellytyksiin, kuten kattaviin ja hyväkuntoisiin raide- ja tieyhteyksiin, siirtoverkkoihin sekä toimiviin lentoyhteyksiin. Verkoston tavoitteena on myös vaikuttaa tulevaan hallitusohjelmaan siten, että siinä huomioitaisiin rajakuntien erityispiirteet ja mahdollisuudet.
Rajakuntaverkostoon voivat liittyä kunnat, joilla on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa. Verkosto valmistelee kuluvan vuoden aikana yhteishanketta, jonka tavoitteena on rajakuntien erityispiirteiden tunnettuuden lisääminen ja edunvalvonta sekä kansallisella että EU-tasolla.
Verkoston isäntäkuntana toimii Kuusamon kaupunki, ja verkostoon liittyvät kunnat sitoutuvat verkoston toimintaan ja hankevalmisteluun 2000 euron kertamaksulla.
Esittelijä kunnanjohtaja Ahokas Marjut
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Ilomantsin kunta liittyy rajakuntaverkostoon ja suorittaa verkostolle 2000 euron kertamaksun.
Päätös
Toimenpiteitä varten ja tiedoksi