Dynasty tietopalvelu
Ilomantsin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 94


Kokousasian teksti

 

 

Lausuntopyyntö, Endomines Oy, uusi malminetsintälupahakemus / Kuittilanvaarat

 

Kunnanhallitus 15.06.2026 § 94  

247/00.01.02.03/2026  

 

 

Valmistelija talouspäällikkö Minna Kontturi, minna.kontturi@ilomantsi.fi

 

Tukes pyytää kaivoslain (10.6.2011/621) 37 §:n nojalla lausuntoa Ilomantsin kunnan alueelle kohdistuvasta malminetsintälupahakemuksesta. Luvan hakijana on Endomines Oy ja kyseessä on jatkoaikahakemus ja lausunto tulee toimittaa viimeistään 6.7.2026 mennessä.

 

Kuittilanvaarat -alueen pinta-ala on 699,82 ha. Lupa-alueella ei ole kaavoituksia. Malminetsintäalueella ei ole luonnonsuojelualueita eikä kaivos- tai muun lainsäädännön rajoituksia. 

 

Alueelta otaksutaan löytyvän pääasiassa kultaa. Arvio perustuu geofysikaalisiin anomalioihin ja geologisiin kartoituksiin. Alueella tehdään maaperätutkimuksia, pohjamoreeninäytteenottoa ja niiden pohjalta timanttikairauksia. Näytteenottoa olisi tarkoitus tehdä vuosien 2026 – 2030 välisenä aikana. Toiminta on pienimuotoista, jonka vuoksi vakuudeksi ehdotetaan 500 €.

 

Kairakone vahingoittaa jonkin verran aluskasvillisuutta ja maapeitettä työskennellessään maastossa. Myös puustolle saattaa aiheutua vaurioita. Koneen jäljet katoavat luonnosta parissa vuodessa kasvillisuuden palauduttua kulku-urille ja työpisteille. Siirtoreitit kairauspisteiden välillä suunnitellaan niin, että maastolle ja kasvillisuudelle aiheutuvat vaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi. Tutkimuksella ei ole vaikutuksia vesistöihin eikä pohjaveteen. Alue saatetaan yleisen turvallisuuden vaatimaan tilaan ja alue palautetaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä luonnontilaa. Hakemus sisältää kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman ja vedenkäyttösuunnitelman.

 

Tässä linkki Kuittilanvaarat

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää lausuntonaan, ettei Ilomantsin kunnalla ole huomautettavaa Kuittilanvaarat -alueen uuden malminetsintälupahakemuksen ML2023:0079 johdosta. Alueen teiden varsilla saattaa olla maahan sijoitettuna valokuituja. Asian tarkistamiseksi kannattaa ottaa yhteyttä Ilonet Oy:n asiakaspalveluun, joko sähköpostitse asiakaspalvelu(at)ilonet.fi tai puhelimitse 050 304 0440.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

  1. kaivosasiat@tukes.fi