Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ilomantsin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 81


 

 

Lausuntopyyntö Outokumpuun rakennettavasta terveysasemasta

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 81  

233/00.01.02.03/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.

 

Siun sote pyytää lausuntoa koskien Outokumpuun rakennettavaa terveysasemaa. Kuntien lausunnot pyydetään lähettämään yhtymähallitukselle 24.5.2022 klo 12 mennessä Siun soten kirjaamoon.

 

Outokummussa on tullut ajankohtaiseksi uuden sote-aseman toimipisteen rakentaminen. Siun soten yhtymävaltuuston 17.4.2018 § 6 hyväksymässä vuoteen 2030 ulottuvassa palvelutuotantosuunnitelmassa Outokummun toimipisteessä ei olisi kuvantamisen toimintoja (röntgen). Käynnissä olevan toimipisteen suunnittelun yhteydessä kustannushyötyanalyysi puoltaa kuitenkin röntgenlaitteiston ja sen edellyttämien tilojen rakentamista Outokummun toimipisteeseen.

 

Koska röntgenin rakentaminen Outokummun toimipisteeseen poikkeaa yhtymävaltuuston hyväksymästä palvelutuotantosuunnitelmasta, asia on vietävä yhtymävaltuuston käsittelyyn. Edellä mainittuun päätökseen valtuuston liittämä tarkennus on tulkittava niin, että palvelutuotantosuunnitelman muutoksista on pyydettävä lausunto jäsenkunnilta.

 

Aiemmin hyväksytty Siun soten palvelutuotantosuunnitelma vuoteen 2030 rakentui ajatukselle, että osa toimipisteistä on niin sanotun laajan palvelun toimipisteitä. Tämä palvelutuotantosuunnitelma ei ole maakuntaa sitova. vaan maakunta tekee omat ratkaisunsa niistä lähtökohdista, jotka siinä vaiheessa ovat realistisia.

 

Vuonna 2018 tehtyyn valmisteluun liittyvän kuntakierroksen pohjalta palvelutuotantosuunnitelmaan tehtiin muutoksia, joissa muun muassa todettiin Outokumpuun jäävän laajan palvelun piste ja yleislääketieteen hoito-osasto, mutta ei röntgeniä. Poiketen muista Siun soten laajan palvelun toimipisteen palveluvalikoiman määrittelystä, Outokummun osalta aiemmin päätettiin yhtymävaltuuston hyväksymässä suunnitelmassa luopua röntgenistä vuoteen 2030 mennessä.

 

Vastaanottopalveluiden palvelualueilta pyydettiin vaikutusten arviointia eri ratkaisuvaihtoehdoista koskien röntgenpalveluiden sijoittumista suunnitteilla olevalle sote-asemalle. Vaikutusten arvioinnissa on pyritty mahdollisimman seikkaperäisesti huomioimaan eri tekijöitä suhteessa muuttuneeseen tilanteeseen ja käytettävissä olleeseen tietoon ajanjaksolla, jolloin palvelutuotantosuunnitelmaa valmisteltiin, toteutettiin ja toisaalta myös uuden lainsäädännön ja perustettavan hyvinvointialueen tulevien vastuiden sekä velvollisuuksien näkökulmasta.

 

Vaikutusten arvioinnin kannalta kokonaisuutena arvioiden röntgenin rakentaminen Outokummun uudelle sote-asemalle osoittautui arviointihetken tiedon perusteella kaikkein parhaimmaksi vaihtoehdoksi.

 

Röntgenin investointikustannukset ovat noin 300 000 euroa, jotka Outokummun kaupunki on luvannut rahoittaa muun investoinnin ohella. Röntgenin rakentamiskustannukset huomioidaan aikanaan tilojen vuokrausperusteissa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ottaessa tilat käyttöön. Käytössä oleva röntgenlaitteisto siirrettäisiin uusiin tiloihin, ja tältä osin realisoituisivat vain laitteiston siirtokustannukset.

 

Outokummun soteaseman toteutuksen varmistamiseksi hankkeen olisi edettävä tänä vuonna. Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 2023 investointeja tulee rajoittamaan valtioneuvoston vahvistama lainanottovaltuus, ja hyvinvointialueita koskee velvollisuus laatia investointisuunnitelma ministeriön hyväksyttäväksi. Myös kunnan sidosyksikköasema muuttuu Siun soten omistajana hyvinvointialueen myötä. Outokummun uuden sote-aseman ja röntgenin valmistuminen ajoittuu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen toiminta-ajalle, eikä siten kohdistu Siun soten omistajakuntien maksuosuuksiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta lausuntonaan, että

1. Ilomantsin kunnalla ei ole huomautettavaa röntgenin rakentamiseen ja röntgenpalvelujen järjestämiseen Outokummun terveysasemalla.

2. hyvinvointialueen on huolehdittava riittävä henkilöstömäärä röntgenpalveluiden turvaamiseen niillä sote-asemilla, joilla on röntgen. Röntgenkuvantamisen järjestäminen Outokummun terveysasemalla ei saa vaarantaa eikä heikentää röntgeniin pääsyä muilla vastaavan palvelun sote-asemilla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Sirpa Piipponen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Siun soten hallituksen jäsen.

 

 Pöytäkirjantarkastajana toimi Heidi Hassinen.

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

  1. kirjaamo@siunsote.fi