Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kuhasalon virkistysalueen parantaminen ja kehittämissuunnitelma

 

VANHNEU 16.02.2021 § 13  

1130/00.01.06/2021  

 

Kuhasalon kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Alueen saavutettavuus on parantunut muun muassa Penttilän puoleisen rannan pyöräteiden ja Kuhasalontien parantamisen jälkeen. Kävijämääriin ovat vaikuttaneet myös Penttilän asukasmäärän lisääntyminen vanhan saha-alueen rakentumisen myötä ja viime vuonna koronakriisin takia lisääntynyt ulkoilu- ja lähivirkistysalueiden käyttö. Alueen luonto, polut ja esimerkiksi epävirallisten tulipaikkojen ympäristöt ovat alkaneet kulua lisääntyneen käytön seurauksena. Maaston kuluminen, juurien ja kivien esiin tuleminen on myös hankaloittanut alueella liikkumista.

 

Joensuun kaupungin kaupunkirakennepalveluissa on tehty suunnitelmaluonnos Kuhasalon virkistysalueen parantamisesta. Suunnitelma perustuu osin alueelle yleiskaavan mukaisesti tehtyyn käyttö- ja hoitosuunnitelmaan. Suunnitelmalle on haettu maisematyölupaa, johon liittyen suunnitelma oli nähtävillä 20.1. - 5.2.2021.

 

Kaupungin puistosuunnittelija Paula Lamminsalo esittelee Kuhasalon parantamis- ja kehittämissuunnitelmaa.

 

Päätös:

 

Merkittiin tiedoksi Kuhasalon parantamis- ja kehittämissuunnitelma sekä päätettiin antaa suunnitelmasta liitteen mukainen lausunto.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Teams-yhteydellä kokouksessa mukana ollut Paula Lamminsalo poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa