Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 54



 

 

Joensuun kaupungin oppilaaksioton perusteiden ja menettelyohjeiden päivitys 1.8.2022 alkaen

 

KAKOLK 21.06.2022 § 54  

1710/12.00.01.05/2021  

 

Joensuun kaupungin hallintosäännön (KV 16.8.2021) §15 mukaan lautakunta ratkaisee oppilaaksi ottamisen perusteet. Oppilaaksioton perusteissa ja menettelyohjeissa määritellään, miten oppilaaksiotto tapahtuu esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Perusteet päivitetään pääsääntöisesti keväisin ja ne astuvat voimaan seuraavana syksynä 1.8. alkaen.

 

Esitettävät päivitykset on kirjattu liitteeseen punaisella ja poistettavat on yliviivattu. Päivitetyt kohdat ovat seuraavat:

 

-          Niittylahden ja Reijolan koulujen yläkouluna Pielisjoen koulu syksystä 2023 alkaen (s. 1).

-          Yhteispäätöksiin on muutettu koulujen esioppilaiden päätökset koulutusjohtajalta rehtoreille byrokratian vähentämiseksi. Koulut pystyvät allekirjoittamaan päätökset sähköisesti ja tiedottaminen perheille on sujuvampaa. (s. 2)

-          Yksittäisiin oppilaaksiottopäätöksiin on lisätty koulutusjohtajan päätösvaltaan kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun viimesijaisena keinona, jos muilla keinoin kiusaamista ei saada loppumaan (s. 3).

 

Taustaa:

Vakiintuneen käytännön mukaisesti siirto toiseen kouluun tehdään huoltajien suostumuksella. Teoriassa asiassa olisi mahdollista edetä myös ilman huoltajan suostumusta, mutta tällaiset tapaukset ovat Suomessa erittäin harvinaisia, eikä niistä ole oikeuskäytäntöä.

Opetushallituksen vuodelta 2020 olevassa oppaassa "Kiusaamisen vastainen työ kouluissa ja oppilaitoksissa" https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/kiusaamisen_vastainen_tyo_kouluissa_ja_oppilaitoksissa.pdf on todettu seuraavasti:

 

Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta voi perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä opetuskieltä muuttamatta vaihtaa opetuksen järjestämispaikkaa. Opetuksen järjestämispaikan vaihtaminen voi tulla kysymykseen myös oppilaaseen liittyvistä syistä. Oppilaaseen liittyvistä syistä tehtävä koulun vaihtaminen edellyttää, mikäli mahdollista, yhteisymmärrystä oppilaan huoltajien kanssa. Kiusaamiseen syyllistyneen oppilaan siirtämisestä toiseen kouluun ei ole oikeuskäytäntöä. Siirtämistä ei voida pitää suositeltavana toimintatapana, mutta sitä voi käyttää yksittäisessä tapauksessa viimesijaisena keinona. Kiusaamiseen syyllistyneen siirtämistä toiseen kouluun voi harkita, jos kaikki kurinpidolliset ja opiskeluhuollolliset keinot ja tukitoimet on käytetty, eikä toivottua muutosta oppilaan käytöksessä tapahdu.

 

Jos kiusaaja siirretään sellaiseen kouluun, että hän on oikeutettu koulukuljetukseen, niin kuljetus on kaupungin kustannettava.

 

-          Esiopetuksen toissijaisen oppilaaksioton perusteita on muutettu varhaiskasvatuksen osalta selkeämmäksi sekä päätösviranomainen on muutettu päiväkodin johtajasta varhaiskasvatuksen palveluvastaavaan Itä-Suomen aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti (ss.3-5).

 

-          Kieli- ja kulttuuriryhmien (kieku) opetuksen koordinaattori -nimike on muutettu Kieli- ja kulttuuriryhmien (kieku) opetuksen palvelupäälliköksi ja selkeyden vuoksi täydennetty hyvinvoinnin edistämisen (palvelupäällikkö) (s. 4).

 

-          Erikoisluokat kohtaa on muokattu valintaperusteita ymmärrettävämmäksi sekä poistettu ylimääräistä tekstiä (ss. 5-6).

 

Valmistelija: suunnittelija ja koulutusjohtaja

 

Hyvinvointijohtajan päätösehdotus:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää

 

hyväksyä edellä esitetyt päivitykset astumaan voimaan 1.8.2022 alkaen.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.