Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 45


 

Muut mahdolliset asiat

 

VAMNEUV 31.08.2022 § 45  

    

 

Joensuun kaupungin vammaisneuvoston keskeisiä tehtäviä ovat vammaispoliittisen ohjelman tekemisen lisäksi ovat yhteistyö eri hallintokuntien kanssa, yhteistyö järjestöjen sekä Siun soten, seurakunnan ja Kelan kanssa, aloitteiden tekeminen kaupunginhallitukselle ja eri viranomaisille, lausuntojen antaminen, koulutuksen järjestäminen,  seminaarien, yleisö- ja ajankohtaistapahtumien järjestäminen ja vammaispalveluja koskeva tiedotus.

 

Edellä olevien asioiden lisäksi vammaisneuvoston syksyn työlistalle on tulossa:

 

  1. Vammaispoliittisen ohjelman  tavoitteiden ja  toimenpiteiden toteutumisen seuranta kalenterivuosittain, josta on laadittava raportti, joka  on saatettava tiedoksi kaupunginhallitukselle.
     
  2. Järjestöilta

 

 Joensuun kaupungin järjestötapaaminen toteutetaan syksyllä uudella konseptilla.               Järjestötapaaminen järjestetään 14.9.2022 kello 16.30 uudistetussa Kuhasalossa               Kalmonkatiskan kalamajalla, osoitteessa Kukkosensaari 5b. Tapaamisen teemana               on järjestöjen välisen yhteistyön lisääminen.

 

 Joensuun järjestötapaamiset ovat kaikille järjestötoimijoille avoimia tilaisuuksia,               joissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista sekä herätellään keskustelua järjestöjen               ja kaupungin välisestä yhteistyöstä. Kahvituksen järjestämisen vuoksi osallistujia               pyydetään ilmoittautumaan 7.9.2022 mennessä osoitteessa 

 https://link.webropol.com/s/kotakahvit2022


 Lomake löytyy myös osoitteesta joensuu.fi/yhdistyksille.

 

  1. Siun Soten järjestää 5.10.2022 järjestöfoorumin, kohti hyvinvointialuetta. Tilaisuus järjestetään M-talossa.

 

  1. Järjestöpäivä 29.10.2022, järjestäjänä JANE.

 

  1. JärjestöStara kilpailu menossa. JärjestöStara-palkinto luovutetaan henkilölle tai taholle, joka on omalla toiminnallaan edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa.

    Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE valitsee vuosittain ehdotusten pohjalta maakunnan JärjestöStaran. JärjestöStara 2022 julkistetaan Pohjois-Karjalan Järjestöpäivässä 29.10.2022.

    Yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat tehdä JANElle ehdotuksia vuoden 2022 JärjestöStarasta 23.9.2022 mennessä. Kilpailulinkki Kuka on vuoden 2022 JärjestöStara?: Webropolilla luotu kysely

 

 

Ehdotus:

Vammaisneuvosto  päättää

 

käydä keskustelun syksyn keskeisistä käsiteltävistä asioista.

 

Päätös:

Keskusteltiin Parafestin tapahtuman onnistumisista ja kehitettävistä asioista. Vammaisneuvosto antaa kaupungille palautteena seuraavaa: Parafestin aikana tapahtuma-alueella oli  isoja kiviä, jotka estivät pyörätuolilla liikkuvien liikkumisen. Samoin Ahjon pyörätuoliluiska on vaarallisen jyrkkä pyörätuolilla liikkuville. Vammaisneuvosto muistuttaa, että kaupungin tulee kaikissa tilaisuuksissa  huomioida esteetön liikkuminen.

Hyväksyttiin yksimielisesti.