Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 4



 

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen alentaminen 1.3.2023 alkaen

 

KAKOLK 24.01.2023 § 4  

31/02.05.00.01.01/2023  

 

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut 1.3.2023 alkaen

 

Hallitus antoi 20.10.2022 eduskunnalle esityksen varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta ja presidentti hyväksyi kyseisen lain muutoksen (laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista, 5 §) 29.12.2022 siten, että laki tulee voimaan 1.3.2023. Varhaiskasvatusmaksujen alentamisella pyritään parantamaan lapsiperheiden ostovoimaa ja tukemaan pieni- ja keskituloisia lapsiperheitä elinkustannusten ja sähkön voimakkaan hinnannousun vuoksi. Maksuja alentamalla voidaan myös nostaa lasten varhaiskasvatuksen osallistumisastetta. Kyseisen uudistuksen myötä Suomessa arviolta noin 30 000 kotitaloutta siirtyy maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Kyseinen muutos Kuntaliiton arvion mukaan tarkoittaa sitä, että koko maan tasolla vuoden 2022 varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuotot vähenee yli 30 %. Varhaiskasvatusmaksujen alennus hyvitetään kunnille siten, että yhteisöveroa maksetaan jatkossa vähemmän valtiolle ja enemmän kunnille.

 

Varhaiskasvatuksesta perittävä asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on ensimmäisen lapsen

osalta enintään 295 euroa kuukaudessa ja alin perittävä maksu on 28

euroa. Tätä alhaisempaa maksua ei peritä. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen uudet tulorajat 1.3.2023 alkaen ovat seuraavat (suluissa nykyiset tulorajat):

 

Perhekoko

 

Tuloraja 1.3.23

€ / kk

Tuloraja 1.8.22

€ / kk

Maksu%

Korkeimman

maksun tuloraja

2

3 874

2 913

10,7

6 627 (5 670)

3

4 998

3 785

10,7

7 751 (6 515)

4

5 675

4 267

10,7

8 428 (7 024)

5

6 353

4 777

10,7

9 106 (7 534)

6

7 028

5 284

10,7

9 781 (8 041)

 

Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi henkilöä, korotetaan kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta maksun määrittämisen perusteena olevaa tulorajaa 262 (nykyinen 197) eurolla.

 

Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2023 alkaen

 

Joensuun kaupungin varhaiskasvatus määrittelee yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut. Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy samalla tavalla kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Tämän vuoksi yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut päivitetään samanaikaisesti. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajojen korottaminen yksityisessä varhaiskasvatuksessa alentaa asiakkaiden maksamaa varhaiskasvatusmaksua eli Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksen maksama osuus yksityisen varhaiskasvatuspaikan hinnasta kasvaa.

 

Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

 

Hyvinvointijohtajan päätösehdotus:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää

 

  1. hyväksyä kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2023 alkaen liitteen mukaisesti ja

 

  1. hyväksyä yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2023 alkaen liitteen mukaisesti.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.