Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 6



 

 

Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite määräaikaisten opettajien kesäajan palkoista

 

KV 29.08.2022 § 96 

 

 

Vihreä valtuustoryhmä jätti 29.8.2022 valtuuston puheenjohtajalle

valtuustoaloitteen määräaikaisten opettajien kesäajan palkoista.

 

Päätös:

Lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

KAKOLK 24.01.2023 § 6  

4144/00.02.00.03/2022  

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.9.2022 lähettää valtuustoaloitteen hyvinvointipalvelujen valmisteltavaksi.

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Joensuun kaupunki maksaa koko lukuvuoden työt tehneille määräaikaisille opettajille palkan myös kesäkeskeytyksen ajalta siinäkin tapauksessa, että viranhaltija palaa kesän ajaksi töihin. Työsuhteen tulisi myös alkaa elokuun alussa, jotta opettajalla on tosiasiallinen mahdollisuus valmistautua lukuvuoteen ja tutustua oppilaiden erityisiin tuen tarpeisiin.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen:

Joensuun kaupungissa opettajien palkkaus- ja rekrytointiperiaatteet laaditaan yhteistyössä koulutuspalvelujen, henkilöstöpalvelujen ja henkilöstön edustajan (pääluottamusmiehen) kanssa. Tällä hetkellä voimassa olevien periaatteiden mukaisesti määräaikaisen opetushenkilöstön virkasuhteen pituus määräytyy seuraavasti:

 

.          Sijaiset: sijainen palkataan vain siksi ajaksi, joksi sijaista tarvitaan (= sijaisuus päättyy työpäiväksi luettavana päivänä toiminta-aikana). Mikäli sama sijaisuus jatkuu ensimmäisen lukuvuoden jälkeen vähintään seuraavan syyslukukauden, jatketaan palkkausta keskeytyksettä kesäajan yli (ei koske lukuvuotta lyhyemmän sijaisuuden jatkoa). Vuorotteluvapaan sijaiset otetaan koko vuorotteluvapaan ajaksi.

.          Muut määräaikaiset: jos työ kestää koko koulun työvuoden, päätoimiset tuntiopettajat palkataan koko lukuvuodeksi (so. 31.7. saakka). Tästä ovat poikkeuksena ns. resurssiopettajat, jotka palkataan työvuoden loppuun. Tehtävä täytetään pääsääntöisesti syksyn ensimmäisestä VESO-päivästä alkaen. Mikäli tehtävään valittu on kaupungin palveluksessa opettajana 31.7., täytetään tehtävä hänen osaltaan 1.8. alkaen. 

 

Nykyinen ohjeistus sijaisuuden päättymisestä kevätlukukauden lopussa on ollut voimassa 1.1.2013 lähtien (Opettajien palkkausperiaatteet 1.1.2013 alkaen, varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja). Muutos kesäajan palkkauksen keskeytyksettömästä jatkamisesta, mikäli sama sijaisuus jatkuu ensimmäisen lukuvuoden jälkeen vähintään seuraavan syyslukukauden, on ollut voimassa 1.1.2018 alkaen (Opettajien palkkausperiaatteet 1.1.2018 alkaen, koulutusjohtaja).

 

Periaatteena kesäajan palkanmaksulle on ollut, että samasta virkatyöstä ei makseta kaksinkertaista palkkaa. Ensi kesän osalta koko lukuvuoden pituisella virkavapaalla on yhteensä 13 opettajaa. Mikäli näiden opettajien sijaisille maksettaisi myös kesäajan palkka, olisivat kustannukset seuraavat (laskettuna kahden kuukauden OVTES:n tai Joensuun kaupungin omien paikallisten sopimusten mukaisilla peruspalkoilla, lisätty sivukulut 25 %):

 

Luokanopettaja,

OVTES-peruspalkka 3533 (2826,78 ilm. sivuk.) euroa / kk, 6 kpl,   

 

 

21 198 euroa / 1 kk

.Erityis-/erityisluokanopettaja,

Joensuun peruspalkka 3934 (3147,23) euroa / kk, 4 kpl

 

15 736 euroa / 1 kk

Aineopettaja, perusopetus

OVTES-peruspalkka 3796 (3036,54) euroa / kk, 2 kpl

 

7 592 euroa / 1 kk

. Aineopettaja, lukio

OVTES-peruspalkka 3985 (3188,30) euroa / kk, 1 kpl

 

3 985 euroa / 1 kk

 

YHTEENSÄ

 

48 511 euroa / 1 kk

 

 

Luokanopettaja,

OVTES-peruspalkka 3533 (2826,78 ilm. sivuk.) euroa / kk, 6 kpl,   

 

 

42 396 euroa / 2 kk

.Erityis-/erityisluokanopettaja,

Joensuun peruspalkka 3934 (3147,23) euroa / kk, 4 kpl

 

31 472 euroa / 2 kk

Aineopettaja, perusopetus

OVTES-peruspalkka 3796 (3036,54) euroa / kk, 2 kpl

 

15 184 euroa / 2 kk

. Aineopettaja, lukio

OVTES-peruspalkka 3985 (3188,30) euroa / kk, 1 kpl

 

7 970 euroa / 2 kk

 

YHTEENSÄ / 2 kk

 

97 022 euroa / 2 kk

 

 

Jos kesäajalta maksetaan kaikille sijaisille, niin kesän 2023 osalta kustannusvaikutus olisi noin 97 000€, josta noin 46 000€ olisi niin sanottua kaksoispalkkausta eli kesältä maksettaisiin palkkaa sekä kuudelle (6) viranhaltijalle että heidän sijaisilleen. 

 

Joensuussa kaikki koko lukuvuoden pituiset opettajavirat täytetään pääsääntöisesti syksyn ensimmäisestä opinto- ja suunnittelutyöpäivästä eli VESO-päivästä alkaen. Mikäli virkaan valittu on kaupungin palveluksessa opettajana 31.7., täytetään virka hänen osaltaan 1.8. alkaen. Tämä periaate on ollut voimassa 1.1.2018 alkaen (Opettajien palkkausperiaatteet 1.1.2018 alkaen, koulutusjohtaja). Kyseinen palkkausperiaate on sovittu yhdessä koulutuspalvelujen, henkilöstöpalvelujen ja henkilöstön edustajan (pääluottamusmiehen) kanssa.

 

Kustannusvaikutus olisi elokuun 2022 tilanteen mukaan noin 80 000€, jos edellä mainittua periaatetta muutetaan niin, että palkkaus tapahtuisi aina 1.8. alkaen.

 

Koska kuntatalous tulee kiristymään vuonna 2024 myös Joensuun kaupungin osalta, ei päällekkäinen palkanmaksu samasta virkatehtävästä tai virkasuhteen aloituksen aikaistaminen ole taloudellisesti tarkoituksenmukaista.

 

Valmistelija: suunnittelija

 

Hyvinvointijohtajan korjattu päätösehdotus:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää

 

esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä edellä olevan vastauksena Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen ja todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.