Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 3


 

 

Eronpyyntö kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenyydestä

 

KH 16.01.2023 § 5 

 

 

Oskar Mannelin on toimittanut Joensuun kaupungille 16.12.2022 eronpyynnön Joensuun kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenyydestä henkilökohtaisten syiden vuoksi (asepalveluksen suorittaminen ja opiskeulupaikan perässä muutto).

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Joensuun kaupungin hallintosäännön 16 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä nimeää varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla varsinaisia valtuutettuja.

 

Valmistelija: hallintojohtaja

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

myöntää eron Oskar Mannelinille kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenyydestä ja

valita kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan uuden jäsenen Mannelinin tilalle.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

KV 30.01.2023 § 3  

1/00.00.01.00.06/2023  

 

Ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

myöntää eron Oskar Mannelinille kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenyydestä ja

valita kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan uuden jäsenen Mannelinin tilalle.

 

Keskustelu:

Asiassa käytiin keskustelu, jossa yksi valtuutettu käytti puheenvuoron.

 

Valtuutettu Matti Ketonen esitti Oskar Mannelinin tilalle kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan jäseneksi Hannu Sorsaa (Mannelinin varajäsen) ja Hannu Sorsalta vapautuvalle varajäsenen paikalle Otso Välimäkeä.

 

Muita esityksiä ei tehty.

 

Päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti myöntää eron Oskar Mannelinille kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenenyydestä.

 

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita uudeksi kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäseneksi Mannelinin sijaan Hannu Sorsan ja Hannu Sorsalta vapautuvalle varajäsenen paikalle Otso Välimäen.