Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 14


 

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan sisäisen tarkastuksen toteuma 2022 ja suunnitelma 2023

 

KAKOLK 21.02.2023 § 14  

112/00.03.01.00/2023  

 

Joensuun Kaupunginhallituksen 11.4.2022 § 150 hyväksymässä sisäisen valvonnan toimintaohjeessa on määritelty toimialoille annetut oman toiminnan tarkastustehtävät.

 

Toimialojen on laadittava vuosittain oma sisäisen tarkastuksen suunnitelma. Toimialan toimielimen tulee hyväksyä ao. tarkastussuunnitelma viimeistään tarkastuskauden helmikuun loppuun mennessä. Suunnitelman mukaisesti toimialojen on tarkastettava mm. viranhaltijapäätöksiä, hankintoja, ajopäiväkirjoja, irtaimistoa, työaikaa ja laskutusta.

 

Suoritetusta tarkastuksesta laadittu kirjallinen tarkastusraportti viedään toimialan toimielimelle tiedoksi ja toimitetaan kaupungin sisäisen tarkastuksen yksikköön viimeistään tarkastuskautta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.

 

Sisäisen tarkastuksen yksikkö saattaa koosteen toimialojen omana työnä tehdyistä sisäisen tarkastuksen raporteista sisäisen tarkastuksen toimikunnalle sekä antaa koosteen tiedoksi tilintarkastajille.

 

Hyvinvoinnin toimiala jakautuu kahdelle toimielimelle, kasvatus- ja koulutuslautakuntaan sekä kultuuri- ja liikuntalautakuntaan. Molemmat toimielimet päättävät omalta osaltaan toimielimen alaiset sisäisen tarkastuksen suunnitelmat vuodelle 2023.

 

Sisäisen valvonnan toimintaohje ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan tarkastusraportti vuodelta 2022 sekä tarkastussuunnitelma vuodelle 2023 ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Valmistelija: talouspäällikkö, taloussuunnittelija

 

Hyvinvointijohtajan päätösehdotus:

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää:

 

- hyväksyä kasvatus- ja koulutuslautakunnan sisäisen tarkastuksen suunnitelman vuodelle 2023

- merkitä tiedoksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan sisäisen tarkastuksen tarkastusraportin vuodelta 2022

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.