RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Osallisuus- ja vetovoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Digitaalinen Joensuu 3.0 -hankkeen esittely
OSVETLK 16.03.2023 § 17
386/00.01.02.06/2023
Joensuun kaupunki on hakenut Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) hankerahaa Digitaalinen Joensuu 3.0 -hankkeeseen. Hankehakemus on edennyt myönteisenä valmistelussa sekä maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyssä. Hankepäätös saataneen maaliskuun puolivälissä. Kaupunginhallituksen tulee käsitellä hanke ennen hankkeen käynnistämistä. Hankkeen on tarkoitus alkaa 3/2023 ja se kestää kesäkuuhun 2025. Hankkeen kokonaisbudjetti on 585 716 euroa, josta kaupungin rahoitusosuus on 146 428 euroa.
Hankkeessa kehitetään Joensuun kaupungin digitaalisia palveluita asukkaiden, yritysten sekä muiden sidosryhmien suuntaan. Kehitettävät palvelut on tarkoitus toteuttaa siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin tarpeeseen, joten loppukäyttäjät tullaan osallistamaan palveluiden määrittelyyn heti alkukartoituksesta lähtien. Osallistamiseen on suunniteltu käytettäväksi useita eri keinoja ja ne tarkentuvat hankkeen aikana. Lisäksi hankkeessa kehitetään uusia toiminta- ja yhteistyömalleja, joiden myötä yrityksille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää uusia palveluita ja liiketoimintaa kaupungille sekä kuntalaisille. Näillä toimilla hanke lisää alueen elinvoimaa ja yritysten liiketoimintamahdollisuuksia.
Tietohallintopäällikkö esittelee hankkeen sisältöä ja tavoitteita tarkemmin kokouksessa.
Vs. henkilöstö- ja yhteysjohtajan päätösehdotus:
Osallisuus- ja vetovoimalautakunta päättää
merkitä esittelyn tiedoksi.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |