Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Seudullinen joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 27


 

 

Seudullisen joukkoliikennekyselyn tulokset

 

SEUJOUKJ 23.08.2023 § 27  

1206/00.01.03.04/2023  

 

Joensuun seudun joukkoliikenne selvitti alueen asukkaiden mielipiteitä ja kehittämisehdotuksia JOJO-liikenteestä. Kyselyn vastauksia hyödynnetään joukkoliikenteen palvelutasotarkastelussa, jota tehdään parhaillaan Liperin, Kontiolahden ja Hammaslahden suuntien liikenteiden osalta liittyen tulevaan kilpailutukseen.

 

Kysely oli avoinna 16.5. - 20.6.2023. Kyselyyn pystyi vastaamaan JOJO-verkkosivuilla. Lisäksi paperisia lomakkeita oli saatavilla palvelupisteissä.

 

Kyselyyn saatiin yhteensä 424 vastausta, joista 19 oli paperivastauksia. Vastauksia vertaillaan mahdollisuuksien mukaan vuosien 2013, 2015, 2017 ja 2019 kyselyjen tuloksiin.

 

Vastausten yhteenveto esitellään kokouksessa.

 

Valmistelija: joukkoliikennelogistikko Marja-Leena Inkinen-Remes

 

Liikennejärjestelmäinsinöörin päätösehdotus:

Seudullinen joukkoliikennejaosto päättää

 

merkitä joukkoliikennekyselyn tulokset tiedokseen.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.