Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 44



 

 

Joensuun Vesi -liikelaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. - 30.9.2023

 

JVJK 26.10.2023 § 44  

193/02.02.02.01/2023  

 

Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite talousarvion mukaan vuodelle 2023 on 2,3 miljoonaa euroa. Osavuosikatsauksen tuloslaskelmassa näkyy meneillään olevan asiakas- ja laskutusjärjestämän uudistaminen, jonka vuoksi liikevaihto ei ole normaaliin tilanteeseen verrattuna ajan tasalla. Laskutusvääristymän arvioidaan olevan noin 700 000 euroa.  Edellä mainittu huomioiden on arvioitavissa, että Joensuun Veden talousarvio toteutuu suunnitellulla tavalla ja laitos tulee saavuttamaan sille asetetut taloudelliset tavoitteet. Tämä vaatii kuitenkin entistä tarkempaa huomion kiinnittämistä tulojen ja menojen kehittymiseen sekä toiminnan sopeuttamista.

 

Koska vuoden 2023 tilikauden tulos tulee kaupungin osalta olemaan ylijäämäinen soteuudistukseen liittyvien väliaikaisten kaupungin taloutta parantavien vaikutusten johdosta, on vuoden 2023 tilinpäätöksessä mahdollista tehdä investointivarauksia. Joensuun Veden tulevat investointipaineet huomioiden esitetään varauduttavaksi, että vuoden 2023 tilinpäätöksessä tehtäisiin investointivarausta liikelaitoksen tuleviin investointeihin. Varauksesta päätetään tilinpäätöksen tuloksen käsittelyn yhteydessä.

 

Lisätietoja: Joensuun Veden johtaja Juha Lemmetyinen

 

Joensuun Veden johtajan päätösehdotus:

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää

 

merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1. – 30.9.2023.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.