RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lämmityspistokepaikkojen arvonlisävero
HETYJ 17.12.2024 § 87
1806/02.05.00.01.01/2024
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto päätti 3.10.2017 § 42 henkilöstön autolämmitys- ja hallipaikoista ja niiden käyttömaksuista.
Vuoden 2017 päätöksessä käytettiin tarkasteluvälinä samaa indeksiä kuin kaupungin toimitilojen sisäisissä vuokrissa (huhtikuu-huhtikuu), ja vuokraamisessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa arvonlisäverokantaa, jonka mukaan vuokraaminen henkilökunnalle on verotonta.
Lämmityspistokepaikkojen arvonlisäverollisuutta on selvitetty Kuntaliitosta marraskuussa, ja Kuntaliiton arvonlisäveroasiantuntijalta saadun tiedon perusteella kaupungin työntekijöiden pysäköinnin tulee olla arvonlisäverollista.
Ohjetta on tarpeen päivittää arvonlisäveron osalta seuraavasti:
- kadunvarsipaikka: hinta 59 euroa/vuodessa, kokonaishinta sisältää arvonlisäveron. Hinnassa on huomioitu työmatkatuen osuus (kokonaishinta 215 euroa vuodessa, sisältää arvonlisäveron).
- tilanteissa, jossa työntekijä ottaa polkupyöräedun lisäksi autoparkkipaikan työpaikan pihasta: hinta 13 euroa/kuukaudessa, kokonaishinta sisältää arvonlisäveron.
- lämmitystolpan hinta vuonna 2025 on 121,57 euroa, hintaan lisätään 25,5 arvonlisävero, kokonaishinta 152,57 e (vuonna 2025).
Henkilöstöjohtajan päätösehdotus:
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto päättää 1.1.2025 lukien
- kadunvarsipaikka: hinta 59 euroa/vuodessa, kokonaishinta sisältää arvonlisäveron. Hinnassa on huomioitu työmatkatuen osuus (kokonaishinta 215 euroa vuodessa, sisältää arvonlisäveron 25,5).
- tilanteissa, jossa työntekijä ottaa polkupyöräedun lisäksi autoparkkipaikan työpaikan pihasta: hinta 13 e/kuukaudessa, kokonaishinta sisältää arvonlisäveron 25,5.
- lämmitystolpan hinta vuonna 2025 121,57 euroa, hintaan lisätään 25,5 arvonlisävero, kokonaishinta 152,57 e.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |