Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2024/Pykälä 9


 

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastus presidentinvaalit 2024, vaalien toinen kierros

 

KESKVLK 09.02.2024 § 9  

919/00.00.00.02/2023  

 

Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan

vaalikuoria avaamatta kokouksessa, joka on pidettävä siten, että perjantaina

9.2.2024 ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään siinä

käsitellä.

 

Ennakkoäänestys on jätettävä huomioon ottamatta (vaalilaki 63 §), jos

1) ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;

2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton

merkintä;

3) lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua,

onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on

äänestänyt; taikka

4) kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta

täyttäneen henkilön nimikirjoitus (vaalilaki 54 §).

 

Kirjeäänestys on edellisten syiden lisäksi jätettävähuomioon ottamatta, jos:

1) kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen

perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty

ulkomailta;

2) kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus

johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin

sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa

säädetyin tavoin;

3) kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat vaalilain 66 d §:n 5 momentissa

tarkoitettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.

 

Kun äänestys jätetään huomioon ottamatta, on siitä tehtävä merkintä

keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan. Huomioon ottamatta jätetty avaamaton

vaalikuori on lähetekirjeineen ja kuorineen liitettävä pöytäkirjaan. Jos vaalikuori on

avonainen, on se suljettava vaalisalaisuus säilyttäen.

 

Kun äänestys jätetään huomioon ottamatta, äänioikeusrekisteriin tai

vaaliluetteloon ei tehdä minkäänlaista merkintää.

 

Jos edellä mainitut huomioon ottamatta jättämisen perusteet eivät täyty,

ennakkoäänestys on hyväksyttävä.

 

Hyväksytty vaalikuori on erotettava lähetekirjeestä. Vaalikuoret on säilytettävä

äänestysalueittain ryhmiteltyinä. Hyväksyttyihin vaalikuoriin ei saa tehdä mitään

merkintöjä.

 

Keskusvaalilautakunnan on laskettava hyväksyttyjen vaalikuorien lukumäärät

kussakin äänestysalueessa ja todettava äänioikeusrekisteriin äänestäneiksi

merkittyjen lukumäärä kussakin äänestysalueessa sekä merkittävä saadut luvut

keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan.

 

Ennakkoäänten tarkastusta koskeva pöytäkirja jaetaan kokouksessa.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta päättää

 

suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen, jonka valmistelu on tehty

keskusvaalilautakunnan kokouksen 21.11.2023 § 26 päätöksen mukaisesti.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tarkastuksessa todettiin, että keskusvaalilautakunnalle on saapunut 9.2.2024 klo

19:00 mennessä 29 486 lähetekuorta sisältöineen, joista otettiin huomioon 29 483.

 

Kirjeäänestyksen lähetekuoria on saapunut 38, joista otettiin huomioon 38.

Kirjeäänestyksen lähetekuorten määrä on huomioitu yllä olevassa

kokonaismäärässä.

 

Huomioon ottamatta jätettiin seuraavat ennakkoäänestysasiakirjat:

• 3 kappaletta lähetekirjeitä, joista puuttui äänestäjän allekirjoitus

 

Äänioikeusjärjestelmään on rekisteröity 29 486 ääntä, joten kaikki

äänioikeusjärjestelmään rekisteröidyt äänet ovat saapuneet.

 

Liitteenä ovat pöytäkirja ennakkoäänten tarkastuksesta äänestysalueittain sekä

huomioon ottamatta jätetyt ennakkoäänestysasiakirjat.