RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 27.02.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäinen tarkastus raportti 2024 ja suunnitelma 2025
JVJK 27.02.2025 § 5
72/00.03.01.00/2025
Kaupunginhallituksen 27.11.2023 hyväksymässä sisäisen valvonnan toimintaohjeessa on määritelty hallintokunnille ja liikelaitokselle annetut oman toiminnan tarkastustehtävät.
Liikelaitoksen on laadittava oma sisäisen tarkastuksen suunnitelma, joka tulee hyväksyä omassa toimielimessä viimeistään tarkastuskauden helmikuun loppuun mennessä. Suunnitelman mukaista tarkastusta tulee tehdä koko tarkastuskauden ajan.
Suunnitelman mukaisesti liikelaitoksen on tarkastettava mm. viranhaltijapäätöksiä, hankintoja, ajopäiväkirjoja, polttoaineen ostoja, irtaimistoa, työaikaa ja laskutusta.
Suoritetusta tarkastuksesta laadittu kirjallinen tarkastusraportti viedään johtokunnalle tiedoksi ja toimitetaan kaupungin sisäisen tarkastuksen yksikköön viimeistään tarkastuskautta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Tarkastusraportti vuodelta 2024 ja tarkastussuunnitelma vuodelle 2025 ovat esityslistan oheismateriaalina luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.
Lisätietoja: Joensuun Veden johtaja Juha Lemmetyinen
Joensuun Veden johtajan päätösehdotus:
Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää
- merkitä tiedoksi Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäisen tarkastuksen tarkastusraportin vuodelta 2024
- hyväksyä Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäisen tarkastuksen suunnitelman vuodelle 2025.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |