Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 468


Kokousasian teksti

 

 

Kaupunginvaltuuston 8.12.2025 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

KH 15.12.2025 § 468  

372/00.02.01.00/2020  

 

Kaupunginjohtajan sijaisen päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

§ 132 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 133 Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

132-133 §:t eivät aiheuta toimenpiteitä.

 

§ 134 Joensuun kaupungin osallistuminen Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan- hankkeeseen

 

134 § Ilmoitetaan työllisyysaluejohtajalle jatkotoimepiteitä varten.

 

§ 135 Pohjois-Karjalan työllisyysalueen palvelusuunnitelman 2026

hyväksyminen

 

135 § Ilmoitetaan Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kuntiin.

 

§ 136 Noljakan päiväkodin asemakaavan muutoksen ja tonttijaon

hyväksyminen

 

§ 137 Kirkkotarhantie ja ympäristö -asemakaavan ja asemakaavamuutoksen

sekä tonttijaon hyväksyminen

 

136-137 §:t Päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennelautakunnalle ja rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä lähetetään kaavan hyväksymistä koskeva päätös ja kaavakartta sekä -selostus mahdollisine lausuntoineen ja muistutuksineen viivytyksettä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Lisäksi kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennepalvelujen kaavoituksen toimesta viivytyksettä niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan ollessa nähtävillä.

Sen jälkeen, kun kaavan hyväksymispäätös on saavuttanut lainvoiman, päätöksestä kuulutetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan ja voimaan tullut kaava lähetetään Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lähetetään ilmoitus kaavan voimaantulosta.

 

§ 138 Liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

 

138 § Ilmoitetaan liikuntapalveluille.

 

§ 139 Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelma

 

139 § Talousarvion täytäntöönpanosta on kh:n kokouksessa erillinen pykälä.

 

§ 140 Eteläisen alueen varhaiskasvatus- ja kouluverkkoselvitys

 

140 § Ilmoitetaan hyvinvointipalveluihin ja kaupunkirakennepalveluihin.

 

§ 141 Joensuun Vihreä valtuustoryhmän valtuustoaloite lisätoimenpiteistä

vieraslajien torjunnan tehostamiseen

 

§ 142 Joensuun Vihreä valtuustoryhmän valtuustoaloite lintujen

pesimäaikaisten hakkuiden rajoittamisesta Joensuun kaupungin

omistamissa metsissä

 

§ 143 Valtuutettu Jenni Laasosen ja valtuutettu Katja Asikaisen ym.

valtuustoaloite ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten sisäkävelyvuoroista

Joensuuhun

 

§ 144 Valtuutettu Maija Kuivalaisen ynnä muiden valtuustoaloite

kirjavaihtolaatikoiden käyttöönotosta lukuinnon lisäämiseksi

 

§ 145 Kaupunginvaltuuston kokoontuminen kevätkaudella 2026

 

141-145 §: eivät aiheuta toimenpiteitä.

 

§ 146 Valtuutettu Tiia-Mari Mäkisen ynnä muiden valtuustoaloite

Taideakatemian käynnistämiseksi Joensuussa

 

146 § Lähetetään hyvinvointipalveluihin valmisteltavaksi.

 

§ 147 Valtuutettu Teija Alasen ynnä muiden valtuustoaloite päiväkotien

eteiskirjastoista

 

147 § Lähetetään hyvinvointipalveluihin valmisteltavaksi.

 

§ 148 Kokoomuksen Joensuun valtuustoryhmän ynnä muiden valtuustoaloite

lähihankintalinjauksen muodostamisesta hankintatoimen tueksi

 

148 § Lähetetään talouspalveluihin ja Pohjois-Karjalan hankintatoimen valmisteltavaksi.

 

§ 149 SDP Joensuun valtuustoryhmän valtuustoaloite linja-autonkuljettajien

sosiaalitilojen järjestämisestä kilpailutetussa linja-autoliikenteessä

 

149 § Lähetetään kaupunkirakennepalveluihin valmisteltavaksi.

 

Päätös:   

Hyväksyttiin yksimielisesti.