RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 473
Tilinkäyttäjät ja hankintavaltuudet
KH 15.12.2025 § 473
2018/00.01.01.02/2025
Kaupunginhallituksen sekä lauta- ja johtokuntien on määrättävä oman toimialansa
tilinkäyttäjät. Tilinkäyttäjäksi on määrättävä henkilö, jolla on tosiasialliset
mahdollisuudet vastata talousarvion noudattamisesta ja varojen käytöstä sekä
seurannasta.
Kaupunginhallitus päättää tasetilien hyväksyjistä tilinkäyttöpäätöksessään.
Täytäntöönpano-ohjeiden mukaan toimielimen on myös päätettävä
hankintavaltuuksista, jos näistä ei ole hallintosäännössä määräystä tai niistä ei
muutoin ole erikseen päätetty. Kaupunginjohtajan ja konsernipalvelujen yksiköiden
johtajien hankintavaltuudet on määritelty hallintosäännössä sekä vuoden 2026
talousarviossa, kohta 6.2. Hallintosäännössä viranhaltijalle määritellyn toimivallan
delegoi tarvittaessa ao. viranhaltija.
Ehdotus tilinkäyttäjistä vuodelle 2026 ja ehdotus tasetilien hyväksyjistä vuodelle
2026 on esitetty pykälän liitteenä.
Valmistelija: talouspalvelut
Kaupunginjohtajan sijaisen päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
määrätä tilinkäyttäjät liitteiden mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Talousjohtaja Satu Huikuri oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.