Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 23.10.2025/Pykälä 25



 

 

Asukasosallisuuden avustusten periaatteet vuonna 2026

 

HOELK 23.10.2025 § 25  

1633/02.05.00.01.00/2025  

 

Joensuun kaupunki jakaa vuosittain rahallista avustusta järjestöjen toiminnan tukemiseen, sekä erilaisiin kehittämistoimenpiteisiin. Kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön mukaan hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan tehtävänä on vastata kansalaistoiminnan tukemisen kehittämisestä ja linjauksista (yhdistys- ja järjestöasiat, ml. avustusten linjaukset) sekä ratkaista hyvinvoinnin toimialan avustusten jakoperusteet ja avustusten myöntäminen. 

 

Vuonna 2025 asukasosallisuuden avustuksiin kaupungin talousarviossa osoitettu määräraha on 160 550 euroa. Osallisuus- ja vetovoimalautakunta päätti kohdentaa määrärahasta 80 % asukasosallisuuden yleisavustuksiin ja 20 % pienavustuksiin uuden ja kokeilevan toiminnan kehittämiseen maaseudulla. Mikäli pienavustuksiin ei ole tullut riittävästi avustuskriteerit täyttäviä hakemuksia, on yli jääneen rahan voinut osoittaa asukasosallisuuden yleisavustuksiin. (OSVETLK 23.10.2024 § 56)

 

Vuoden 2025 haussa asukasosallisuuden avustushakemuksia tuli yhteensä 94 kappaletta 83 eri yhdistykseltä ja avustushakemusten kokonaissumma oli 299 444 euroa. Hakemuksista 252 854 euroa (79 kpl) kohdistui asukasosallisuuden yleisavustukseen ja 46 590 euroa (15 kpl) pienavustukseen uuden ja kokeilevan toiminnan kehittämiseen maaseudulla. Pienavustushakemuksista 10 oli avustuskriteerien mukaisia. Koska kriteerit täyttävien pienavustushakemusten kokonaissumma oli pienempi kuin siihen osoitettu määräraha, päätti osallisuus- ja vetovoimalautakunta siirtää 11 140 euroa pienavustukseen osoitettua määrärahaa asukasosallisuuden yleisavustuksiin (OSVETLK 20.02.2025 § 13).

 

Joensuun kaupunginvaltuusto linjasi sopeutustoimien yhteydessä, että kaupungin myöntämien avustusten tasoa lasketaan 5 % vuosina 2025 ja 2026 (KV 17.06.2024 § 49). Sopeutustoimien myötä vuoden 2026 avustussumma on 152 180 euroa. Talousarvio vuodelle 2026 vahvistetaan joulukuussa. 

 

Valmistelija: aluekoordinaattori

 

Hyvinvointi- ja osallisuuspäällikön päätösehdotus:

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää

 

-          hyväksyä asukasosallisuuden avustusten hakuehdot vuodelle 2026 liitteen mukaisesti 

-          käynnistää asukasosallisuuden avustuksen haun liitteenä olevien hakuehtojen mukaisesti vuoden 2026 talousarvion määrärahojen puitteissa 

-          kohdentaa asukasosallisuuden avustukset talousarviossa kustannuspaikalle 4815 Asukasosallisuuden avustukset 

-          osoittaa 80 % määrärahasta asukasosallisuuden yleisavustukseen ja 20 % pienavustuksiin uuden ja kokeilevan toiminnan kehittämiseen maaseudulla ja, että 

-          mikäli pienavustuksiin ei tule riittävästi avustuskriteerit täyttäviä hakemuksia, voidaan yli jäänyt raha osoittaa asukasosallisuuden yleisavustuksiin. 

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Petri Happonen ja Anni Koskeli-Ratamaa olivat kokouksessa asiantuntijoina asian käsittelyn aikana.