Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 23.10.2025/Pykälä 26


3 Pientapahtumatukien periaatteet 2026

 

 

Pientapahtumien tukemisen periaatteet vuonna 2026 ja haun avaaminen

 

HOELK 23.10.2025 § 26  

1634/02.05.00.01.00/2025  

 

Joensuu on aktiivinen tapahtumien kaupunki, jossa järjestetään lukuisia

tapahtumia ympäri vuoden. Kaupunki on vuosittain toiminut yhteistyökumppanina

alueella järjestettävien suurtapahtumien kanssa ja auttanut tai tukenut pienempiä

tapahtumia. 

 

Vuoden 2026 pientapahtumatukien osalta periaatteiksi on valmisteltu seuraavaa:

 

Joensuun kaupunki avustaa harkinnanvaraisesti talousarvion määrärahojen

puitteissa alueen pientapahtumia, joilla edistetään kävijöiden sekä kaupunkilaisten

yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Pientapahtumat mahdollistavat myös Joensuun kaupungin arvojen ja imagon mukaisen markkinoinnin, jolloin kaupungilla avautuu

mahdollisuus näkyä pientapahtumien kautta yhteistyökumppanina.

 

Tukea myönnetään pääsääntöisesti kertaluontoisesti Joensuussa järjestettäville

tapahtumille riippumatta tapahtumien tyylilajista, luonteesta tai ajankohdasta.

 

Poikkeuksena ovat joensuulaisten kulttuuriyhdistyksien, voittoa tavoittelemattomien osuuskuntien ja taiteilijatyöryhmien tapahtumat, joiden tapahtuma-avustukset myönnetään kulttuuriavustuksista. Kylä- ja asukasyhdistyksien toimintaa ja tapahtumia tuetaan pääsääntöisesti asukasosallisuuden tukien avulla. Markkinointikumppanuutta esittävät kaupalliset tapahtumat hakevat kaupungin kumppanuutta kaupungin markkinointiyksiköstä. 

 

Pientapahtumatuen hakijana voi olla yhdistys, osuuskunta, säätiö tai yritys. Tuki

on käytettävä kalenterivuoden aikana ja tukea ei myönnetä takautuvasti. Tukea ei myönnetä hakijalle, joka saa jo jotain muuta avustusta tai tukea samaan tarkoitukseen Joensuun kaupunkikonsernilta. 

 

Pientapahtumatukea haetaan kolme kertaa vuodessa sähköisellä hakemuksella.

Hakuajat ovat: 1.12. – 31.12.2025, 1.4.- 30.4.2026 ja 1.8. – 30.8.2026.

Tarvittaessa kaupunki voi järjestää lisähakuja. Tuki myönnetään kuluvalle

kalenterivuodelle. 

 

Erityisteemana pientapahtumatukien ensimmäisessä haussa ovat ulkoilmatalvitapahtumat vuodelle 2026. Tapahtumatukien avulla pyritään löytämään tapahtumia, tempauksia ja aktiviteetteja toteutettavaksi 13.2.–8.3.2026 välisenä aikana.

 

Pientapahtumatuen saaja sitoutuu siihen, että lasten ja nuorten toiminnassa

noudatetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen periaatteita. Lisäksi toiminnan

lapsille ja nuorille tulee olla nikotiinitonta ja päihteetöntä.

 

Kaupungin pientapahtumatukien avoimesta hausta tiedotetaan kaupungin

viestintäkanavissa. Jätetyt hakemukset arvioidaan perustettavassa

arviointityöryhmässä ja pientapahtumatuesta päätetään viranhaltijapäätöksellä.

 

Valmistelija: markkinointijohtaja

 

Hyvinvointi- ja osallisuuspäällikön päätösehdotus:

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää

 

  • hyväksyä yllä mainitut ja liitteenä olevat pientapahtumien tukemisen periaatteet,
  • avata sähköisen pientapahtumatukien haun. Hakuajat ovat 1.12. – 31.12.2025, 1.4.- 30.4.2026 ja 1.8. – 30.8.2026
  • nimetä arviointityöryhmään seuraavat kaupungin työntekijät: markkinointijohtaja ja tuottaja tapahtumapalveluista, liikuntasuunnittelija ja asukas- ja aluetoiminnan aluekoordinaattori
  • valtuuttaa pientapahtumatukien arviointityöryhmän arvioimaan hakemukset
  • valtuuttaa hyvinvointi- ja osallisuuspäällikkö tekemään varsinaiset rahoituspäätökset viranhaltijapäätöksellä
  • kohdentaa kustannukset talousarviossa kustannuspaikalle 4811 pientapahtumatuet ja muut varaukset.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Petri Happonen ja Anni Koskeli-Ratamaa olivat kokouksessa asiantuntijoina asian käsittelyn aikana.