RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 88
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä myönnettävät toiminta-avustukset lukuvuonna 2026–2027
KAKOLK 16.12.2025 § 88
2020/02.05.01.01.00/2025
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 29.3.2004 § 159, että koululaisten iltapäivätoiminta käynnistetään Joensuussa 1.8.2004 alkaen.
Perusopetuslain alaista iltapäivätoimintaa rahoitetaan kaupungin taholta siten, että kaupunki myöntää toimintaa järjestäville toimijoille avustusta saamansa valtionosuuden puitteissa. Erityislasten osalta toiminta järjestetään osittain Koulutus- ja nuorisopalveluiden alaisena ja osittain integroituna toimintana.
Toimintaa koskevat avustukset on julistettu haettavaksi 20.11.2025. Haku päättyi 2.12.2025.
Määräaikaan mennessä on jätetty kuusi hakemusta:
haettu myönnetty paikkamuutos
Joensuun evankelis luterilainen seurakunta, varhaiskasvatus
Marjala srk-talo 20 20 +2
Noljakan kirkko 22 22
Seurakuntakeskus 20 20 +2
Pielisensuun seurakunta
Karhunmäen koulu 20 20
Pielisensuun kirkko 15 15 -10
Pikkuketun kerhohuone 18 18
Rantakylän seurakunta
Rantakylän kirkko 20 20
Talastupa 20 20
Pohjois-Karjalan Nuoret Kotkat piirijärjestö ry
Utra, Hyttitie 22 22
Karhunmäen koulu 22 22
Niikka, Niinivaarantie 22 22
Reijolan koulu 22 22
Joensuun Steinerkoulun kannatusyhdistys ry
Steinerkoulu 25 25
Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun säätiö
Itä-Suomen koulu 25
Yhteensä 293 268 - 36
Toiminta-avustusta haettiin lukuvuodelle 2026-2027 268 paikkaa. Edelliseen lukuvuoteen verrattuna paikkoja haettiin 36 kappaletta vähemmän.
Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun säätiö haki toiminta-avustusta hakuajan ulkopuolella hakuajan päättymisen jälkeen.
Koulutus- ja nuorisopalvelut järjestävät iltapäivätoimintaa Enon, Pataluodon, Karsikon, Noljakan, Mutalan, Niittylahden, Hammaslahden ja Uimaharjun kouluissa yhteensä n. 140 paikan verran. Yhteensä iltapäivätoiminnan paikkoja Joensuussa on n. 408 lukuvuodelle 2026-2027.
Kaupungin saaman valtionosuuden puitteissa järjestetään myös kaupungin hallinnoimat iltapäiväkerhot, maksetaan hallinnon kuluja sekä korvataan toimijoille tuen tarvitsijoista johtuvat kaksoispaikat ja maksualennuksista aiheutuva tulonmenetys. Hallinnolle varataan erillinen toiminta-avustussumma kesken kauden ilmenneiden erityislasten kahdenpaikkalaisuuksien korvaamiseen sekä 1-luokkalaisten, joilla ei ole huoltajaa kotona, sijoittamiseen.
Iltapäivätoiminnan järjestämisestä maksettavan avustuksen suuruus on 80 € / iltapäivätoimintaan osallistuva oppilas / kuukausi. Tukea tarvitsevien lasten osalta avustus on 290 € (Kasvatus- ja koulutuslautakunta 29.11.2022 § 104).
Valmistelija: suunnittelija, opetuspäällikkö
Sivistys- ja hyvinvointijohtajan päätösehdotus:
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää
myöntää yllä mainituille hakijoille toimija-avustusta iltapäivätoiminnan järjestämiseksi lukuvuoden 2026–2027 aikana, pois lukien Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun säätiön (myöhässä tulleen hakemuksen perusteella). Toimintapaikkojen enimmäislapsimäärä voi muuttua haetusta, mikäli tilat tai muut toimintamahdollisuudet niin vaativat. Toiminta-avustuksen saamisen ehtona on, että hakija järjestää toiminnan lainsäädännön ja kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.