RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 91
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan tilinkäyttäjät ja hankintavaltuudet vuodelle 2026
KAKOLK 16.12.2025 § 91
2018/00.01.01.02/2025
Talousarvion 2026 mukaan kaupunginhallitus antaa yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion täytäntöönpanosta ja tilinkäyttäjien määräämisestä.
Kaupunginhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien on määrättävä oman toimialansa tilinkäyttäjät.
Lisäksi on päätettävä tasetilien hyväksyjistä kaupunginhallituksen tilinkäyttäjäpäätöksen edellyttämällä tavalla.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan tilinkäyttäjäksi on määrättävä henkilö, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet vastata talousarvion noudattamisesta ja varojen käytöstä sekä seurannasta. Laskujen hyväksymiseen oikeutettu (=tilinkäyttäjä) on henkilökohtaisesti vastuussa talousarvion ja sitä koskevien määräysten ja ohjeiden noudattamisesta.
Sivistys- ja hyvinvointijohtajan hankintavaltuus on määritelty hallintosäännön 38 §:ssä ja vuoden 2026 talousarvion kohdassa 6.2.
Mikäli on tarpeen päättää muiden, kun hallintosäännössä mainittujen viranhaltijoiden hankintavaltuuksista, tulee kunkin toimielimen tehdä tästä erillinen päätös. Hallintosäännössä viranhaltijalle määritellyn toimivallan delegoi ao. viranhaltija huomioiden talousarvion toimintavaltuuksissa määritellyt euromääräiset rajat.
Valtuustoportaat ovat 100 000 €, 50 000 € ja 25 000 €. Valtuustoportailla tarkoitetaan kertahankinnan euromääräistä arvoa ja hankintavaltuuksilla hankintapäätöksen hankintarajaa.
Hankintavaltuuksia kasvatus- ja koulutuslautakunnassa vuodelle 2026 esitetään seuraavasti:
Talouspäällikkö, varhaiskasvatusjohtaja, koulutus- ja nuorisojohtaja: 100 000 €
Peruskoulun ja lukion rehtorit, opetuspäällikkö, koulunkäynnin ja oppimisen tuen palvelupäällikkö, kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen palvelupäällikkö, varhaiskasvatuksen koordinaattori, päiväkodinjohtajat ja perhepäivähoidon esihenkilöt sekä nuorisopäällikkö, tukipalvelupäällikkö 25 000 €
Valmistelija: talouspäällikkö, taloussuunnittelija
Sivistys- ja hyvinvointijohtajan päätösehdotus:
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää määrätä
- kasvatus- ja koulutuslautakunnan tilinkäyttäjät ja tasetilien hyväksyjät vuodelle 2026 liitteen mukaisesti
- tavaroiden ja palveluiden kertahankintaa koskevat valtuuksien ylärajat edellä esitetyn mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.