RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.12.2025/Pykälä 49
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan tilinkäyttäjät ja hankintavaltuudet vuodelle 2026
HOELK 18.12.2025 § 49
2018/00.01.01.02/2025
Kaupunginhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien on määrättävä oman toimialansa tilinkäyttäjät.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan on määrättävä toimialansa tilinkäyttäjät ennen vuoden alkua.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan tilinkäyttäjäksi on määrättävä henkilö, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet vastata talousarvion noudattamisesta ja varojen käytöstä sekä seurannasta. Laskujen hyväksymiseen oikeutettu (=tilinkäyttäjä) on henkilökohtaisesti vastuussa talousarvion ja sitä koskevien määräysten ja ohjeiden noudattamisesta.
Ehdotus vuoden 2026 tilinkäyttäjiksi on esitetty liitteessä.
Kaupungin talousarviossa määrätään toimielimen ja viranhaltijoiden toimivaltuudet. Hallintosäännön 106 §:n mukaan toimielin voi toimivaltansa rajoissa siirtää ratkaistavakseen säädetyn tai hallintosäännöllä sille määrätyn asian alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle, mikäli se on lain mukaan mahdollista.
Operatiivisen toiminnan sujuvoittamiseksi sekä varmistamiseksi hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan alaisten kustannuspaikkojen ratkaisuvalta tavaroiden ja palveluiden hankinnan ja myynnin osalta on syytä siirtää hyvinvointi- ja osallisuuspäällikölle.
Valmistelija: taloussuunnittelija, hyvinvointi- ja osallisuuspäällikkö
Hyvinvointi- ja osallisuuspäällikön päätösehdotus:
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää
- hyväksyä hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan tilinkäyttäjät vuodelle 2026 liitteen mukaisesti sekä
- siirtää hyvinvointi- ja osallisuuspäällikölle toimivallan päättää hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan alaisten kustannuspaikkojen tavaroiden ja palveluiden hankinnasta ja myymisestä 50 000 euroon määrään saakka.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.