RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.12.2025/Pykälä 43
Päivitys kulttuuriavustusten hakuohjeisiin vuosille 2026-2029
HOELK 18.12.2025 § 43
1437/02.05.00.01.00/2025
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päätti kulttuuriavustusten hakuohjeista vuosille 2026–2029 18.9.2025 §17 kohdalla. Kulttuuriavustusten hakuohjeista on ilmennyt tarve täsmentää, kuinka toimitaan mikäli avustusrahaa vapautuu käytettäväksi sekä korjata kirjoitusvirhe.
Yleensä tilanne avustusrahan vapautumisen suhteen tulee esille vasta aivan loppuvuoden aikana. Avustuksen saaja voi esimerkiksi ilmoittaa, ettei käytäkään myönnettyä avustusta. Lisäksi tilityksen ja raportoinnin yhteydessä erityisesti pientapahtuma- ja projektiavustusten tappiontakuu pääsymaksullisiin tilaisuuksiin voi vaikuttaa siten, että myönnettyä avustusta ei makseta avustuksen saajalle täysimääräisenä. Tällöin on hyvä olla olemassa vaihtoehtoja, miten käyttämättä jäänyttä avustusrahaa käytetään tehokkaasti ts. ehditäänkö kalenterivuoden puitteissa avaamaan uusi avustushaku vai voidaanko järjestää avoimia ja vapaalla pääsyllä olevia kulttuuritapahtumia.
Kulttuuriavustusten hakuohjeisiin tehdään päivitykset käyttämättä jäävän avustusmäärärahan käyttöön sivulle 4 ja korjataan kirjoitusvirhe kulttuurin kumppanuussopimuksiin sivulle 7.
Kulttuuriavustusten hakuaika on ollut vuodelle 2026 14.11.–15.12. klo 15 mennessä. Hakuohjeisiin tehtävillä päivityksillä ei ole vaikutusta hakijoille hakuvaiheessa eikä hakemusten valmisteluun päätöksentekoa varten.
Liitteenä kulttuuriavustusten hakuohjeet, joissa ko. kohdissa on yliviivattuna aikaisempi teksti ja punaisella uusi päivitetty teksti.
Valmistelija: kulttuurisihteeri
Hyvinvointi- ja osallisuuspäällikön päätösehdotus:
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta päättää
hyväksyä päivitykset kulttuuriavustusten hakuohjeisiin vuosille 2026-2029.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Asia käsiteltiin kokouksessa esityslistan järjestyksestä poiketen §:n 46 jälkeen.