Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 21


Kokousasian teksti

 

 

Kuhasalon jätevedenpuhdistamon 3-linjan MBBR-prosessin tehostamissuunnitelman hyväksyminen

 

JVJK 18.12.2025 § 48 

 

 

Joensuun Vesi -liikelaitoksen vuosien 2025–2026 investointiohjelmaan sisältyy Kuhasalon jätevedenpuhdistamon biologisen prosessin tehostaminen kolmannella linjalla, joka toteutetaan MBBR-prosessina (kantoaineprosessina). Tehostamistoimenpide edellytetään toteutettavan uuden ympäristöluvan (17.4.2024) mukaisesti 31.12.2026 mennessä.

 

MBBR-prosessi tulee nykyisten ilmastuslinjojen rinnalle ja se sijoitetaan vanhojen käytöstä poistettujen altaiden tilalle. Nykyiset aktiivilietelinjat säilyvät entisellään. MBBR-prosessin kantoaineilmastus perustuu biofilmiin, jonka annetaan kasvaa kantoainekappaleiden pinnalle biologisessa reaktorissa. Kantoainekappaleet on suunniteltu erityisesti niin, että niiden suojattu pinta-ala on mahdollisimman suuri. Kantoaine pidetään jatkuvasti liikkeellä pohjailmastuksen tai sekoittimien avulla ja siivilärakenteet altaiden yläosassa estävät kantoainekappaleiden karkaamisen prosessista. Prosessista on käyttökokemuksia jo lähes 20 vuoden ajalta.

 

Ramboll Finland Oy on laatinut kohteen yleissuunnitelman ja kustannusarvion, jonka mukaan hankkeen kokonaiskustannukset ovat 2.326.000,00 euroa (alv. 0 %). Yleissuunnitelman sekä prosessimitoituksen ja -tarkastelun perusteella on marras-joulukuussa 2025 tehty MBBR-prosessin kilpailutus, jonka pohjalta tehdään lopullinen toteutussuunnittelu valitun prosessitoimittajan toimesta.

 

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksyy toimialaa koskevat suunnitelmat, mikäli hankkeen kustannusarvio ei ylitä 1,5 milj. euroa. Kaupunginhallitus hyväksyy rakennussuunnitelmat 3,0 milj. euroon saakka (Joensuun kaupungin hallintosääntö 6 § ja 24 §, talousarvion toimintavaltuudet).

 

Hankkeen layout-suunnitelma, prosessimitoitus ja kustannusarvio ovat esityslistan oheismateriaalina luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

 

Lisätietoja: Joensuun Veden johtaja Juha Lemmetyinen

 

Joensuun Veden johtajan päätösehdotus:

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää

 

esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Kuhasalon jätevedenpuhdistamon 3-linjan MBBR-prosessin tehostamissuunnitelman kustannusarvioineen.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KH 19.01.2026    

2074/10.03.01.01.02/2025  

 

Hankkeen layout-suunnitelma, prosessimitoitus ja kustannusarvio ovat  oheismateriaaleina ja luettavissa sähköisessä kokouksessa.

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

hyväksyä Kuhasalon jätevedenpuhdistamon 3-linjan MBBR-prosessin tehostamissuunnitelman kustannusarvioineen.

 

Päätös: