Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 283



Kokousasian teksti

 

 

Valtiovarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksia ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvausta koskevat päätökset

 

KH 23.02.2026 § 73 

 

 

Valtiovarainministeriö on 18.12.2025 päättänyt myöntää Joensuun kaupungille

peruspalvelujen valtionosuutta 44 467 137 euroa. Peruspalvelujen valtionosuus

sisältää kaupungin saaman verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen,

jonka suuruudeksi on vahvistettu 26 113 490 euroa. Lisäksi valtiovarainministeriö

on päättänyt myöntää veroperustemuutoksista johtuvaa veromenetysten

korvausta 8 659 969 euroa.

 

Talousarviossa peruspalvelujen valtionosuuksien sekä veroperustemuutoksista

johtuvan veromenetysten korvaukseksi arviointiin 53,2 milj. euroa. Päätöksen mukainen

toteutuma on 53,1 milj. euroa on vajaat 0,1 milj. euroa talousarviossa arvioitua pienempi. Ero talousarvioon aiheutuu talousarviovalmistelun jälkeen tarkentuneista määräytystekijöiden muutoksista.

 

Valtiovarainministeriö on valtionosuuspäätösten yhteydessä vahvistanut

18.12.2025 myös kotikuntakorvauksen perusosan määräksi 8 833,75 euroa.

Peruspalvelujen valtionosuudet määräytyvät ikäluokkapohjaisesti, mistä seuraa,

että kaupunki maksaa korvausta joensuulaisten oppilaisen käydessä muiden

kuntien, valtion tai yksityisten opetuksen järjestäjien koulua. Vastaavasti kaupunki

saa korvauksia muiden kuntien oppilaista, jos nämä ovat kaupungin kouluissa. Eri

ikäryhmien (6, 7-12, ja 13-15 -vuotiaat) korvaukset perustuvat em. päätöksen

mukaisen perusosan hintaan ja määräytyvät vahvistettujen kertoimien mukaan.

Kaupunki maksaa päätöksen mukaisesti vuonna 2026 kotikuntakorvauksia 12 873 919

euroa ja saa kotikuntakorvaustuloja 1 074 979 euroa. Kotikuntakorvauksiin on

varattu talousarviossa koulutus- ja nuorisopalveluiden tulosalueelle - 11,8 milj. euroa (netto), mikä on myös päätöksen mukainen kotikuntakorvausten määrä.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää lisäksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen

koulutuksen rahoituksesta sekä perusopetuksen oppilaskohtaisesta

lisärahoituksesta sekä muun opetus- ja kulttuuritoiminnan rahoituksesta (aamu- ja

iltapäivätoiminta, kansalaisopistot, museot, orkesteri, nuorisotyö ja liikunta).

Vuoden 2026 talousarviossa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksien

määräksi on arvioitu 2,649 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2025

tekemän päätöksen mukaiset valtionosuudet näihin toimintoihin ovat kaupungin

rahoitusosuus huomioiden 2,655 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut myös valtionosuuksien perusteena olevia suoritemääriä useammalla erillisellä päätöksellään.

 

Kokonaisuutena päätösten mukaiset valtionosuudet ovat 55,78 milj. euroa. Talousarvion mukainen arvio on 55,85 milj. euroa. On mahdollista, että valtionosuuksiin tehdään vuoden aikana pieniä korjauksia, esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksia tarkistetaan joulukuussa toteutuneiden oppilasmäärien mukaisiksi lukiokoulutuksen ja Tuva-koulutuksen osalta.

 

Vuotta 2026 koskevan valtionosuuspäätöksen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö

on tehnyt 3.12.2025 ja 29.12.2025 päätökset vuodelle 2025 myönnetyn rahoituksen

tarkistamisesta. Päätöksissä on kaupungin osalta huomioitu ammatillisen koulutuksen lisäsuorituspäätös sekä lukiokoulutuksen ja TUVA-koulutuksen suoritemäärät vastaamaan vuoden 2025 toteutuneita suoritemääriä sekä

korjattu kunnan omarahoitusosuutta. Päätökset kasvattavat kaupungin vuoden 2025

valtionosuutta 0,43 milj. euroa ja on huomioitu vuoden 2025 tilinpäätöslaskelmissa.

 

Valtionosuuspäätökset on esitetty pykälän liitteenä.

 

Valmistelja: talousjohtaja

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

merkitä valtionosuuspäätökset tiedoksi ja tyytyä niihin.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Talousjohtaja Satu Huikuri oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.

 

 

KH 07.09.2026    

1759/02.05.01.00.00/2025  

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt 25.6.2026 päätöksen peruspalvelujen valtionosuuksien

muuttamisesta. Muutoksessa huomioidaan käyttämättä jäänyt kuntien

harkinnanvaraisen yhdistymisavustusten ja valtionosuusmenetyksen korvaus, yhteensä 11 milj. euroa. Päätöksen myötä vuoden 2026 valtionosuus kasvaa 1,96 euroa asukasta kohden. Kaupungin saamat valtionsuudet kasvavat siten päätöksen myötä 154 332

eurolla.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt 3.8.2026 päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta vuodelle 2026. Muutoksessa on huomioitu 1.8.2026 alkaneeseen perusopetuksen valmistavan opetuksen lisäopetukseen myönnettävä valtionosuus. Valtionosuus myönnetään Opetus- ja kulttuuriministeriön 25.5.2026 tekemän yksikköhintapäätöksen sekä Opetushallituksen kustannustiedonkeruussa ilmoitettujen tietojen ja Koski-tietojen perusteella. Muutosten myötä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus kasvaa 222 129 eurolla.

 

Päätösten mukaisesti valtionosuuksia on kertymässä vuonna 2026 yhteensä 56,16 milj. euroa. Talousarvion mukainen arvio on 55,85 milj. euroa.

 

Valtiovarainministeriön ja Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset on esitetty pykälän liitteenä.

 

Valmistelija: talousjohtaja

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

merkitä päätöksen tiedoksi ja tyytyä siihen.

 

Päätös: