Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2021/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Tiedoksi merkittävät asiat

 

VAMNEUV 15.04.2021 § 26  

    

 

 

 

 

  1. Vammaisneuvostopäivä suunnitteilla

 

Valtiovarainministeriön avoimen hallinnon hanke ja vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta, VANE, suunnittelevat ensimmäistä kertaa yhdessä kansallisen Vammaisneuvostopäivän järjestämistä. Tapahtuman tavoitteena on, että vammaisneuvostojen edustajilla olisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia valtakunnalliseen kokemusten- ja tiedonvaihtoon sekä yhteiseen kehittämiseen.

 

Vammaisneuvostopäivän järjestäminen on toimenpiteenä avoimen hallinnon toimintaohjelmassa. Tilaisuus järjestetään verkkotapahtumana marraskuussa 2021. Tapahtuman tarkempi päivämäärä vahvistetaan myöhemmin. Vammaisneuvostopäivä on tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain.

 

Vammaisneuvoston jäsenille on perustettu kysely, jossa selvitetään vammaisneuvostojen toiveita tulevan Vammaisneuvostopäivän sisällöstä. Kyselyyn pitää vastata 30.4.2021 mennessä. Kysely löytyy: https://link.webropol.com/s/vammaisneuvostopaivakysely.

 

 

  1. Joensuun kaupungin liikuntatoimi toivoo palautetta esteettömyys- ja apunevälitietojen ymmärrettävyydestä kaupungin nettisivuilla

 

Joensuun kaupunki on päivittänyt uimahallien verkkosivuille esteettömyys- ja apuvälinetiedot. Liikuntatoimi kerää myös samankaltaiset tiedot maaseutualueiden kuntosaleista. Liikuntatoimi pyytää palautetta julkaistuista esteettömyys- ja apuvälinetiedoista. Ovatko tiedot ymmärrettävästi? Ja löytyykö sivuilta kaikki oleellinen?

 

Vesikon tiedot löytyvät www.joensuu.fi/vesikko ja Rantakylän uimahallin http://www.joensuu.fi/rantakylan-uimahalli.

 

Palautteen saa lähettää olga.mononen@joensuu.fi.

 

 

  1. Esteettömyyskeskus ESKEn verkostoseminaari 2021 - Yhdenvertaisesti luontoon!

 

 Seninaari järjestetään etäyhteyksin 22.4.2021 klo. 10:00-14:00.

 

Lisätietoja seminaarista: https://www.invalidiliitto.fi/tapahtumat/esken-verkostoseminaari-2021-yhdenvertaisesti-luontoon?fbclid=IwAR0nZBe9H-ZEn0wRONwqzR1snyVpgDkNROLmtIlUHYTa-jEHWY2uVlsfUDI.

 

Ilmoittautuminen seminaariin 19.4.2021 linkin Invalidiliitto - Kurssikalenteri kautta.

 

 

  1. Joensuun järjestötapaaminen ti 4.5 klo 16-18

 

Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin. Ilmoittautuminen 3.5.2021 mennessä: http://bit.ly/jarjestotapaaminenjns.

 

Tilaisuus verkkosivuilla: https://www.joensuu.fi/web/kake/-/joensuun-jarjestotapaaminen-ti-4-5-.

Facebookissa: https://www.facebook.com/events/438037740828861/.

 

 

  1. Varainhankinnan verkkokoulutus yhdistystoimijoille 22.4.2021 klo 17 Microsoft Teamsin kautta

 

 Koulutus sopii erityisesti vapaaehtoisvoimin toimiville ja pienille yhdistyksille.

 

Koulutuksen ohjelma on näkyvissä Varainhankinnan järjestöpäivä ohjelma (jelli.fi).

 

Ilmoittautuminen seminaariin 19.4.2021 mennessä: https://link.webropol.com/s/koulutus220421

 

  1. Joensuun KAKE 2.0 -hanke järjestää joensuulaisille kansalaistoimijoille keväällä 2021 maksuttoman Järjestötoimijan etätyökalut -koulutussarjan

 

Lisätietoja https://www.joensuu.fi/web/kake/-/jarjestotoimijan-etatyokalut-koulutuskokonaisuus.

 

Ilmoittautuminen 18.4.2021 mennessä: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/562c1fd3-025c-4e59-81d8-43c077944f63?displayId=Fin2242918.

 

  1. Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE hakee jäseniä kaudelle 2021-2023

 

Lisätietoja file:///C:/Users/keranann3/AppData/Local/Microsoft/Windows/INetCache/Content.Outlook/47FWSIFL/JANEn%20j%C3%A4senhaku%202021-2023_Ilmoitus.pdf.

 

Ehdotukset yhdistyksiltä järjestöasiain neuvottelukunnan jäseniksi 6.5.2021 mennessä sähköisellä lomakkeella https://link.webropol.com/s/jasenhaku.

  

 

 Ehdotus:

Vammaisneuvosto päättää merkitä tiedoksi.

 

Päätös:

Vammaisneuvosto päätti merkitä tiedoksi.

 

 Vammaisneuvosto toteaa, että vammaisneuvostopäivänä voitaisiin kokoontua ja seurata yhdessä vammaisneuvoston voimin vammaisneuvostopäivän etenemistä.

 

 Lisäksi päätettiin, että liikuntatoimen pyytämä palaute esteettömyys- ja apuvälinetietojen ymmärrettävyydestä toimitetaan vammaisneuvoston sihteerille Anne Keräselle, joka kokoaa tiedot, ja lähettää ne liikuntatoimelle.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa