Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 265


 

 

Helpotuksen ja vapautuksen myöntäminen yksittäistapauksessa kaupungille tulevan maksun tai saatavan suorittamisesta

 

KH 08.02.2021 § 68 

 

 

Joensuun kaupungin hallintosäännön 6 §:n mukaan kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan kuuluu helpotuksen tai vapautuksen myöntäminen yksittäistapauksessa kaupungille tulevan maksun tai saatavan suorittamisessa.

 

Hallintosäännön 103 §:n mukaan toimielin voi toimivaltansa rajoissa siirtää ratkaistavakseen säädetyn tai hallintosäännöllä sille määrätyn asian alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle, mikäli se lain mukaan on mahdollista.

 

Se, jolle toimivaltaa on siirretty tähän pykälään perustuvalla päätöksellä, ei voi enää siirtää tätä toimivaltaa edelleen.

 

Yksityiskohtainen päätöksenteko näissä tapauksissa on tarkoituksenmukaista siirtää viranhaltijatasolle ja ratkaisut tehdään normaalisti kirjallisina viranhaltijapäätöksinä.

 

Erityisesti tulee huomioida tapaukset, jossa tilojen käyttö on estetty vallitsevassa koronatilanteessa valtion tai kaupungin toimenpiteiden johdosta.

 

Korona -epidemian edelleen jatkuessa v. 2021 kaupungille on jo tässä vaiheessa tullut eräitä kaupungin vuokraamia tiloja koskevia vuokrahuojennusanomuksia, joiden osalta tapauskohtaiset ratkaisut olisi perusteltua tehdä viranhaltijapäätöksinä. Esille on noussut kulttuuri- ja liikuntatilojen käyttöä koskevia tilavuokria ja eräitä ravintolatiloja koskevia tilavuokrakysymyksiä.

 

Valmistelija: kansliapäällikkö

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

siirtää kaupunginjohtajalle 30.6.2021 saakka ratkaisuvallan kaupungin/tilakeskuksen vuokraamien tilojen vuokranmaksuhelpotuksista yksittäistapauksissa koronavirusepidemian aiheuttamassa tilanteessa.

 

Maksuhelpotuksista voidaan tämän perusteella päättää enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

KH 14.06.2021 § 265  

1171/02.05.00.01.00/2021  

 

Kaupunginhallitus päätti 7.6.2021 § 253 hyväksyä suunnitelman luovan alan ja tapahtumien tukemiseksi.  Päätökseen liittyy mahdollisuus helpotuksen tai vapautuksen myöntämiseen kaupungin tilavuokrista vuoden 2021 aikana. Näistä hakemuksista tehdään harkintaan perustuvat erillispäätökset tapauskohtaisesti.

 

Aiemmin tehtyä delegointipäätöstä on siten syytä jatkaa.

 

Valmistelija: kansliapäällikkö

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

siirtää kaupunginjohtajalle 31.12.2021 saakka ratkaisuvallan kaupungin/tilakeskuksen vuokraamien tilojen vuokranmaksuhelpotuksista yksittäistapauksissa koronavirusepidemian aiheuttamassa tilanteessa.

 

Maksuhelpotuksista voidaan tämän perusteella päättää enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.