Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2021/Pykälä 50


 

 

Ennakkoäänten laskenta

 

KESKVLK 13.06.2021 § 50  

381/00.00.00.02/2020  

 

Ennakkoäänestyksen tulos lasketaan kaupungin kultakin äänestysalueelta erikseen.

 

Mitättömät äänestysliput erotetaan eri ryhmäksi. Muut äänestysliput jaotellaan siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut liput ovat omana ryhmänään. Kussakin ryhmässä olevien äänestyslippujen lukumäärä lasketaan.

 

Äänestyslippu on mitätön, jos:

 

1) vaalikuoressa on useampi tai muutakin kuin yksi äänestyslippu

 

2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä

 

3) äänestyslippuna on käytetty muuta kuin oikeusministeriön painattamaa äänestyslippua

 

4) äänestyslippua ei ole leimattu

 

5) ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei selvästi ilmene, ketä ehdokasta se tarkoittaa

 

6) äänestyslippuun on  kirjoitettu äänestäjän nimi tai erityinen tuntomerkki taikka siihen on tehty muunlainen asiaton merkintä.

 

Asiattomana ei pidetä äänestyslippuun tehtyä merkintää, joka ainoastaan selventää, ketä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut äänestää.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta päättää

 

suorittaa ennakkoäänten laskennan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Keskusvaalilautakunta suoritti ennakkoäänten laskennan.

 

Laskennassa todettiin äänten jakautuvat pöytäkirjan liitteen mukaisesti. Liitteenä äänestysalueittain ehdokkaiden äänet KA 20.