Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 307


 

 

Kaupunginvaltuuston kokoontuminen syyskaudella 2021

 

KH 31.05.2021 § 241 

 

 

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo se tarpeelliseksi.

 

Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

 

Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Valtuustokauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja.

 

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa.

 

Kaupunginvaltuuston vuoden 2021 syyskauden kokoukset on suunniteltu pidettäviksi maanantaisin 16.8., 27.9., 15.11. ja 13.12. alkaen klo 17:00. 13.12. kokous alkaa klo 15:00. Talousseminaari pidetään 4.10 klo 9:00-15:30.

 

Lisäksi on suunniteltu pidettäväksi seuraavat uuden valtuuston koulutukset:

  • 4.8.2021 klo 17-20:30 Kaupunki konserni, kaupungin toimialat ja palvelut,  Tiedepuiston Louhela-Sali
  • 12.8.2021 klo 17-20:30 Luottamushenkilöorganisaatio, hyvän hallinnon perusteet, kuntaa koskeva lainsäädäntö, kokouskäytänteet ja hallintosääntö, Tiedepuiston Louhela-Sali
  • 19.8.2021 klo 17:00 Riverian verkkokoulutus, kunnan toiminta käytännössä
  • 26.8.2021 klo 17:00 Riverian verkkokoulutus, luottamushenkilön tehtävät käytännössä

 

Valmistelija: hallintopäällikkö

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä alustavasti tiedokseen yllä esitetyt suunnitellut kokousajankohdat.

Kokousajankohdat tuodaan tiedoksi uudelle valtuustolle elokuun kokouksessa.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KV 14.06.2021 § 70 

 

 

Ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä alustavasti tiedokseen yllä esitetyt suunnitellut kokousajankohdat.

Kokousajankohdat tuodaan tiedoksi uudelle valtuustolle elokuun kokouksessa.

 

Päätös:

Hyväksyttiin keskustelutta yksimielisesti.

 

 

 

KH 09.08.2021 § 307  

1704/00.01.02.04/2021  

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä tiedokseen edellä esitetyt suunnitellut kokousajankohdat.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.