Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 42


 

 

Vanhustenviikon 3. - 10.10.2021 toteuttaminen Joensuussa

 

VANHNEU 09.08.2021 § 42  

2056/00.04.02/2021  

 

Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 3. - 10.10. teemalla Luonto antaa voimaa. Vanhustenviikon suojelijana toimii aiempien vuosien tapaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vanhusneuvosto on järjestänyt viikolle alueellisen pääjuhlan.

 

Eläkeläisjärjestön paikallisedustajien yhteiskokouksessa 23.6. päätettiin, että nykyinen Vanhusneuvoston kokoonpano aloittaa pääjuhlan valmistelun. Uudella kokoonpanolla jatketaan valmistelua, kun kaupunginhallitus on tehnyt nimeämispäätöksen elokuun lopussa.

 

Vuonna 2020 Vanhustenviikon pääjuhla peruttiin koronatilanteen vuoksi. Koronavirustilanne on ollut Pohjois-Karjalassa kesän 2021 aikana perustasolla ja tapahtumarajoituksia on purettu. Tapahtumia järjestettäessä on noudatettava kulloinkin voimassa olevia viranomaisten määräyksiä ja ohjeita.

 

Päätös:

Keskusteltiin Vanhustenviikon tapahtuman järjestämismahdollisuuksista tässä koronatilanteessa. Pohjois-Karjala on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa. Tapahtumarajoituksia ei ole annettu tälle alueelle.

 

Kokouksessa päätettiin aloittaa pääjuhlan järjestelyt. Lisäksi toivotaan paikallisyhdistysten järjestävän Vanhustenviikolle pieniä tapahtumia, joiden toteutuminen voi olla varmempaa koronatilanteen huonontuessa.

 

Pääjuhla

Järjestettäisiin 3.10.2021 klo 14.00 konserttina tilassa, jonne voi vastaanottaa osallistujia huomioiden mm. turvavälit. Ohjelma koostuisi pääosin musiikkiesityksestä, puheista ja mahdollisesti yhteislauluista. Etsitään sopiva tila ja kysytään esiintyjät. Tilana voisi olla Carelia-sali tai Nepenmäen koulun sali. Esiintyjäksi ehdotettiin Markku Könttää. Tervetuloa-puheen pitäisi Vanhusneuvoston puheenjohtaja. Selvitetään mahdollisuus striimata esitys, jolloin esim. palvelukodeissa voitaisiin seurata tilaisuutta.

 

Paikalliset tapahtumat

Vanhustenviikon aikana eri puolilla Joensuuta toimivat eläkeläisjärjestöjen paikallisyhdistykset voisivat järjestää omalla aluellaan pieniä tapahtumia omien voimavarojensa mukaan. Näin tavoitettaisiin myös alueen reuna-alueilla asuvia eläkeläisiä, jotka eivät voi osallistua pääjuhlaan. Yhdistykset voisivat käyttää esim. kansallista Luonto antaa voimaa -teemaa. Tapahtumissa voisi käyttää tai tuoda esille alueen ikäihmisille sopivia kohtaamispaikkoja/palvelupisteitä.

 

Pääjuhlasta ja paikallisista tapahtumista kootaan yhteinen esite. Sihteeri kokoaa esitteeseen paikallisyhdistysten ilmoitukset tapahtumista. Ilmoitetaan tapahtuman valmistelusta kaupungin viestintään ja hyvinvointikoordinaattorille.

 

Päätettiin perustaa työryhmä Vanhustenviikon pääjuhlan järjestämistä varten. Työryhmään nimettiin Eira Väänänen (ryhmän pj.), Sirpa Savolainen ja Pirjo Hämäläinen. Työryhmä pitää yhteyttä sähköpostitse järjestelyihin liittyvästä tehtävistä ja työnjaosta.