Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 14.10.2021/Pykälä 51


 

 

Tiedoksi merkittävät asiat

 

VAMNEUV 14.10.2021 § 51  

    

 

 

  1. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANEn) kirje kunnille: Vammaisten henkilöiden osallistaminen kunnalliseen päätöksentekoon

VANE muistuttaa kirjeellään siitä, miten tärkeää on, että vammaiset ihmiset aidosti osallistetaan kunnalliseen päätöksentekoon. Kirje lähetetään oheismateriaalina vammaisneuvostolle tutustuttavaksi. VANE myös muistuttaa, että heillä on omat kotisivut, www.vane.to, joille on kerätty materiaalia, johon vammaisneuvostojen jäsenten on hyvä käydä tutustumassa, sivuilla on esimerkiksi koottuna hyviä käytäntöjä.

 

  1. Sujuvampaa yhteistyötä vammaisneuvoston kanssa

-vammaisneuvostoyhteistyön kehittämistyöpaja

Sujuvampaa yhteistyötä vammaisneuvoston kanssa - vammaisneuvostoyhteistyön kehittämistyöpaja 9.11.2021 klo 14.00 - 17.00 Zoomissa saavutettavasti ilmoittaudu 24.10. mennessä!

 

9.11.2021 järjestettävässä etätyöpajassa saat koulutusta ja pääset kehittämään oman kuntasi vammaisneuvoston, päättäjien ja eri viranhaltijoiden yhteistyötä ja prosesseja. Pääset etsimään yhdessä työkaluja, menetelmiä ja käytäntöjä, joilla vammaisneuvostonne potentiaali kunnan kehittäjänä voidaan saavuttaa paremmin. Pääset vaihtamaan ideoita ja oppimaan hyvistä käytännöistä myös erilaisten kuntien kesken. Saat kokemuksen esteettömästä etätyöpajasta.

 

Työpajassa pääsette työstämään yhdessä valitsemaanne teemaa, esimerkiksi: . missä kaikissa eri asioissa vammaisneuvoston asiantuntemusta kannattaa käyttää . mitä isoja vammaisiin vaikuttavia hankkeita on tulossa ensi valtuustokaudella . miten varmistaa, että vammaisneuvostolta osataan

kysyä riittävän aikaisin, jotta siitä on hyötyä suunnittelussa tai päätöksenteossa . millaiset kokouskäytännöt tai yhteistyötavat auttaisivat yhteistyötä vammaisneuvoston kanssa

 

Katso koko lista aiheista ilmoittautumislomakkeelta!

https://forms.gle/sXJ74kvQGFdjdshq6

 

Osallistuminen vie aikaa noin 3 tuntia ja toteutetaan etänä. Saavutettavuus järjestetään kaikille, siis ilmoitathan etukäteen millaisia erityistarpeita sinulla on (esim. tulkkaus, selkokieli). Tavoitteena on kehittää vammaisneuvoston ja sen kanssa työskentelevien viranhaltijoiden ja päättäjien yhteistyötä. Toivotaan, että samasta kunnasta löytyy 3-7 henkilöä.

 

Ilmoittaudu täällä 24.10. mennessä: https://forms.gle/sXJ74kvQGFdjdshq6.

 

Tilaisuuden järjestää Sitra Labin Nothing about us without us -tiimi. Tilaisuus toteutetaan Sitran rahoituksella ja yhteistyössä Vammaisfoorumin jäsenjärjestöjen kanssa.

 

SitraLAB:

https://www.sitra.fi/caset/nothing-about-without-us/

 

  1. Joensuun järjestötapaamisen muistio 14.9.2021

Joensuun järjestötapaamisen 14.9.2021 muistio on katsottavissa Yhdistyksille - joensuu.fi.

 

  1. kertoo Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANEn terveiset

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANEn uusi kokoonpano kaudelle 2021-2023.

 

Pohjois-Karjalan yhdistysohjelma 2021-2025

  • pohjoiskarjalaisten yhdistystoimijoiden tahdonilmaus yhteisistä kehittämiskohteista vuosille 2021-2025. Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman POKAT2025:n toimenpideohjelma
  • hyväksytty JANEssa 31.8.2021 ja Pohjois-Karjalan maakuntahallituksessa 20.9.2021.
  • Painopisteet

-          Uudistuva ja kestävä kansalaistoiminta

-          Yhdistysten välinen yhteistyö

-          Hyvinvointia kumppanuudessa

 

Pohjois-Karjalan järjestöpäivä verkossa 30.10.2021 klo 9.30-14.00 teemana Yhteisöllisyyden rakentaminen

Järjestöjen seitsemän teesiä, miten kuntapäättäjät voivat tukea yhdistysten toimintaa.

 

Lisätietoja Hanna Kääriäinen, puh. 044 715 2060, hanna.kaariainen@pksotu.fi.

 

 

 Ehdotus:

Vammaisneuvosto päättää merkitä tiedoksi.

 

Päätös:

 Merkittiin tiedoksi edellä olevat asiat, aineistoihin voi tutustua enemmän linkkien kautta. Sitran kehittämistyöpajaan 9.11. voi osallistua kukin jäsen omien mahdollisuuksien mukaan. Järjestöpäivään 30.10. voi myös osallistua vapaasti, annettiin tiedoksi myös 27.10. - 3.11. järjestöviikko.

 

 Todettiin, että järjestöasiainneuvottelukunnasta ja yhdistysohjelmasta ym. olisi hyvä saada lisätietoa jossain seuraavassa kokouksessa tänä tai ensi vuonna.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että sihteeri selvittää, että missä päätetään ja miten muodostetaan hyvinvointialueen vammaisneuvoston kokoonpano.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Arto Pippuri oli poissa kokouksesta klo 15.24 - 15.27.