Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 15


 

 

Puistokonsepti ja yleissuunnitelma esittely

 

VANHNEU 26.04.2022 § 15  

3513/00.01.02.06/2022  

 

Joensuun keskustaan on pidemmän ajan toivottu niin asukkaiden kuin vierailijoiden toimesta laajempaa toiminnallista puistoaluetta; perhe- tai toimintapuistoa.  Kaupunki aloitti puiston suunnittelutyön alkuvuodesta 2021 järjestämällä kaupunkilaisille avoimen kyselyn millaisia toimintoja puistossa voisi olla.

 

Kyselyn tulosten perusteella perustettiin työryhmä ja valittiin konsultti suunnittelemaan puistoa ja sen konseptia. Puiston sijaintipaikaksi valikoitui jo nykyisen ympärivuotisen käytön, sijainnin ja laajuuden perusteella Koivuniemenpuisto jokirannan ja kirkon läheisyydessä.

 

Puistokonseptista ja yleissuunnitelmista pyydetään lausunnot kaupungin yhteistyöfoorumeilta nuorisovaltuustolta, vammaisneuvostolta ja vanhusneuvostolta sekä mm. Joensuun seudun luonnonystäviltä ja Pohjois-Karjalan museolta.

 

Kaupungin puistosuunnittelija Paula Lamminsalo esittelee puistokonseptia ja suunnitelmaa kokouksessa.

 

Ehdotus:

Vanhusneuvosto merkitsee puistokonseptin ja suunnitelman tiedoksi ja antaa siitä lausunnon.

 

Päätös:

Vanhusneuvoston merkitsee esityksen tiedoksi ja toteaa lausuntonaan, että puistoa koskevassa suunnitelmassa on otettu hyvin huomioon esteettömyys. Puistoalueelle kannattaa sijoittaa riittävästi penkkejä levähtämispaikoiksi. Vanhusneuvostolla ei ollut muuta huomauttamista puistoa koskeviin suunnitelmiin.