Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 20


 

 

Siun soten JOPAS!-hankkeen ohjausryhmään jäsen vanhusneuvostosta

 

VANHNEU 26.04.2022 § 20  

3476/00.00.01.00.13/2022  

 

STM:n rahoittamassa JOPAS! - Joustavia palveluja asumiseen sotessa -hankkeessa on tarkoituksena monipuolistaa iäkkäiden asumismuotoja, nivoa asiakas- ja palveluohjaus osaksi palvelukonseptia, hyödyntää teknologiaa osana joustavaa palveluympäristö-konseptia sekä ottaa käyttöön RAI-arviointi ja monipuolisen palveluympäristön työvälineitä. Hankkeen aikana luodaan myös hankintamalli ikäteknologian hankkimiselle.

 

Hankkeen projektisuunnittelija pyytää ohjausryhmään edustajaa Vanhusneuvostosta. Ohjausryhmän ensimmäinen kokous on toukokuun lopussa. Kokouksia olisi kaiken kaikkiaan kolme. Hankkeen hallinnoija on Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Hanke päättyy 31.12.2022.

 

Ehdotus:

Vanhusneuvosto nimeää edustajan JOPAS!-hankkeen ohjausryhmään.

 

Päätös:

Päätettiin nimetä Kimmo Vartiainen ohjausryhmään.

 

Todettiin, että vanhusneuvoston jäseniä on eri työryhmissä. Niissä esillä olleista, ikäihmisiä koskettavista asioista, on hyvä kertoa neuvoston kokouksissa, mikäli se on mahdollista.