Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 22.06.2022/Pykälä 55


 

 

Joensuun konservatorion ammatillisen koulutuksen kurinpitotoimielimen nimeäminen

 

KULILK 22.06.2022 § 55  

3807/00.00.01.00.07/2022  

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (24.2.2020 § 19) Joensuun kaupungin hallintosäännön 14§:n mukaan kulttuuri- ja liikuntalautakunnan tehtävänä on nimetä konservatorion ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 93 §:n mukainen kurinpitoasioita käsittelevä monijäseninen toimielin.

 

Lain mukaisesti kurinpitoasioita käsittelevän toimielimen tehtäviin kuuluu opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta, asuntolasta erottamisesta sekä opiskeluoikeuden pidättämisestä päättäminen.  Toimielimessä tulee olla ainakin koulutuksen järjestäjän, opiskelijahuollon, opettajien, työelämän ja opiskelijoiden edustus. Opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa koulutuksen järjestäjä nimeää toimielimeen lisäksi tutkinnon suorittajan koulutussopimustyöpaikan tai oppisopimuskoulutuksen osalta työnantajan edustajan.

 

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta on hyväksynyt Joensuun konservatorion kurinpitotoimielimen perustamisen ja nimennyt sen jäsenet (KULILK 26.5.2020 § 41). Toimielimen kokoonpanoon on tullut muutoksia ja sen kokoonpano toistaiseksi on seuraava: Otto Korhonen (koulutuksen järjestäjän edustaja), Mari Partanen (opiskelijahuollon edustaja), Emmi Matikainen (opettajien edustaja), Marjo Vattulainen (työelämän edustaja) ja Hilma Hyvärinen (opiskelijoiden edustaja).

 

Valmistelija: konservatorion rehtori

 

Hyvinvointijohtajan päätösehdotus:

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää

 

nimetä Joensuun konservatorion ammatillisen koulutuksen kurinpitotoimielimeen 1.8.2022 alkaen Otto Korhosen (koulutuksen järjestäjän edustaja), Mari Partasen (opiskelijahuollon edustaja), Emmi Matikaisen (opettajien edustaja), Marjo Vattulaisen (työelämän edustaja) ja Hilma Hyvärisen (opiskelijoiden edustaja).

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.