Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 64


1 Talouden seurantaraportti 1.1.-31.5.2022

 

 

Talouden seurantaraportti 1-5/2022

 

OMOHJ 20.06.2022 § 64  

3250/02.02.02.01/2022  

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymien talousarviomääräysten mukaan toimialojen ja

niiden yksiköiden sekä Joensuun Vesi -liikelaitoksen on raportoitava talouden

toteutumisesta lauta- tai johtokunnalle talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa

annettavien raportointiohjeiden mukaisesti. Talouden toteutuminen raportoidaan

myös kaupunginhallituksen omistajaohjausjaostolle ja neljännesvuosittain

kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Vuoden 2022 talousarvion

täytäntöönpano-ohjeiden mukaan taloudesta raportoidaan pääsääntöisesti

kuukausittain lauta- ja johtokunnille. Ensimmäinen raportti laaditaan helmikuun

lopun tilanteesta.

 

Hallintosäännön 9 §:n mukaan omistajaohjausjaosto päättää mm. toimitilojen

investointiohjelmasta, vastaa toimitilahankkeiden valmistelusta päätettäväksi ja

seuraa jaoston valmistelemien toimitilainvestointien talouden toteutumista.

 

Peruskaupungin talousarvion mukainen alijäämä on 5,0 milj. euroa. Joensuun

Vesi ja rahastot mukaan lukien talousarvio on tasapainossa.

 

Toukokuun lopun toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talousarviossa pysymiseen liittyy merkittäviä riskejä nopean menokehityksen johdosta. Peruskaupungin käyttötalouteen kohdistuu ylityspaineita erityisesti hyvinvoinnin toimialalla sekä työllistämispalveluissa ja kaupunkirakenteen palveluissa. Myös Siun soten kustannuskehitys on ollut alkuvuonna nopeaa ja on riski, että kuntayhtymän vuoden 2022 tulos muodostuu selvästi alijäämäiseksi. Tämä merkitsisi kuntien vastattavaksi tulevan alijäämän kasvua. Siun soten kuluvan vuoden toteutumaan liittyy lisäksi epävarmuutta palkkaharmonisoinnin kustannusten osalta. Myös rahastojen kehitys on ollut negatiivinen alkuvuodesta.

 

Käyttötalouden ylityspaineista huolimatta kuluvan vuoden tulosennuste olisi ennakoitua paremman verokehityksen lähellä talousarviota, jos Siun soten palkkaharmonisaation toteuttamiseen liittyvät kustannusriskit eivät toteutuisi. On kuitenkin todennäköistä, että palkkaharmonisoinnin menot heikentävät kuluvana vuonna Siun soten tulosta ja siten kasvattavat kuntien katettavaa alijäämää. Ku-luvan vuoden tulos uhkaa jäädä tästä johtuen selvästi alijäämäiseksi. Me-nokehitykseen liittyy korkean inflaation johdosta myös muilta osin epävarmuutta.

 

Valmistelija: talousjohtaja

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Omistajaohjausjaosto päättää

 

merkitä talouden seurantaraportin 1-5/2022 tiedoksi.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

 

Talousjohtaja Satu Huikuri oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.