Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 53


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

VANHNEU 27.09.2022 § 53  

    

 

Puheenjohtaja päättää todeta kokouksen laillisesti koollekutsuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös:

Todettiin.

 

Kokouksen alussa vanhusneuvosto kävi vapaamuotoisen keskustelun aiheesta "Miten rakennamme Joensuusta parempaa kaupunkia ikääntyvälle väestölle" kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jere Nuutisen kanssa.

 

Vilkkaassa keskustelussa käytiin läpi monia ikäihmisten hyvinvointiin liittyviä asioita. Esille nousi mm. kaupungin ja muidenkin Pohjois-Karjalan kuntien yhteistyötarve ja yhteistyötapojen kehittäminen 2023 aloittavan hyvinvointialueen kanssa. Erityisesti ennaltaehkäisevässä työssä esim. yhteiset, helposti saavutettavat palvelupisteet ja ikäneuvolat olisivat hyvä käytäntö. Vanhusneuvosto esitti toiveena myös omien vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi läsnäolo-/puheoikeutta kaupungin toimielimissä.