Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 57


 

 

Vanhustenviikko 2022

 

VANHNEU 26.04.2022 § 18 

 

 

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko.

 

Vuonna 2021 teemana oli "Luonto antaa voimaa". Joensuussa vanhustenviikkoa juhlistettiin Carelia-salissa pidetyssä juhlakonsertissa "Ikivihreät". Juhlassa perinteisesti jaettu Vanhustyön kannustuspalkinto luovutettiin Joen severille.

 

Tänä vuonna Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidetään Savonlinnassa 2.10. ja Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10. teemalla "Yhdessä luontoon - joka iän oikeus".

 

Ehdotus:

Vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan ohjelmatyöryhmän, joka aloittaa vanhustenviikon ja päätösjuhlan suunnittelun.

 

Päätös:

Ohjelmatyöryhmään valittiin Kimmo Vartiainen, Eira Väänänen ja Pirjo Hämäläinen. Sovittiin, että Kimmo Vartiainen toimii ryhmän vetäjänä.

 

 

 

VANHNEU 23.05.2022 § 29 

 

 

Tilannekatsaus Vanhustenviikon järjestelyihin.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi ohjelmatyöryhmän suunnitelma.

 

Päätettiin, että ensimmäisenä vaihtoehtona olisi pääjuhlan pitäminen Carelia-salissa sunnuntaina 9.10. ja ellei Carelia-sali ole vapaa, pidetään juhla maanantaina 3.10. Ruplassa. Ohjelmassa on puheenjohtajan avauspuhe, esityksiä (musiikkia ja/tai teatteria) ja vanhustyön kannustuspalkinnon jakaminen. Sihteeri lähettää järjestöille esityspyynnön palkinnon saajasta elokuussa. Järjestetään lisäksi vanhustenviikolle kaupungin reuna-alueille mm. Enoon, Tuupovaaraan ja Kiihtelysvaaraan ohjelmaa palvelutaloihin tai muihin yleisiin tiloihin.

 

Vanhustenpäivän valtakunnallisen pääjuhla ikääntyneille ihmisille ja heidän läheisilleen järjestetään sunnuntaina 2.10.2022 Savonlinnassa yhteistyössä Savonlinnan kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa. Päätettiin, että osallistutaan juhlaan mikäli saadaan kuljetukset järjestettyä yhdessä järjestöjen tai maakunnan vanhusneuvostojen kanssa.

 

Ohjelmatyöryhmälle annettiin valtuudet jatkaa vanhustenviikon suunnittelua.

 

 

VANHNEU 21.06.2022 § 37 

 

 

Tilannekatsaus Vanhustenviikon järjestelyihin.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Ohjelmatyöryhmä esitteli sekä pääjuhlaan että kaupungin reuna-alueille suunnittelemaansa ohjelmaa. Pääjuhla on Carelia-salissa 2.10. iltapäivällä.

 

Merkittiin tiedoksi.

 

 

VANHNEU 30.08.2022 § 45 

 

 

Tilannekatsaus Vanhustenviikon järjestelyihin.

 

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi suunnitellut vanhustenviikon tapahtumat ja pääjuhlan 2.10. ohjelma ja päätetään ilmoituksista.

 

Päätös:

Pääjuhlan ohjelma on valmis. Sovittiin, että puheenjohtaja Pertti Vainionpää pitää aloituspuheen ja Marja-Leena Räsänen päätöspuheen. Puheenjohtaja hoitaa kahvitarjoilun tilauksen ja sihteeri tilaa juhlaan kukat.

 

Vanhustenviikon ajalle on suunniteltu ohjelmaa Riihisärkän palvelutalolle ja maaseutualueille Enoon, Tuupovaaraan ja Reijolaan.

 

Pääjuhlasta laaditaan ohjelmaesite käyttäen Vanhusneuvoston esitettä pohjana ja lehti-ilmoitus julkaistaan Karjalan Heilissä. 

 

Vanhustenviikon kansallisena teemana on Yhdessä luontoon - joka iän oikeus. Esitetään kaupungille, että se laatisi ja julkaisisi luettelon Joensuun esteettömistä liikuntapaikoista.

 

Ohjelmatyöryhmä ja sihteeri varmistavat muut pääjuhlan yksityiskohdat mm. tapahtumailmoitukset ja naulakkopalvelun.

 

 

 

VANHNEU 27.09.2022 § 57  

3474/00.04.02/2022  

 

Vanhustenviikko alkaa Joensuussa pääjuhlalla Carelia-salissa 2.10. Vanhustenviikon aikana on pääjuhlan lisäksi monia muita tapahtumia, joita ovat järjestäneet mm. vanhusneuvoston ohjelmatyöryhmä ja eri eläkeläisyhdistykset.

 

Ehdotus:

Merkitään tiedoksi järjestelyt.

 

Päätös:

Todettiin, että kaikki tarvittavat järjestelyt on hoidettu.

 

Liperin vanhusneuvostolta on saatu kutsu osallistua heidän järjestämään Liperin päätapahtumaan, luustoterveyspäivään. Vanhusneuvoston jäsenistä Marja-Leena Räsänen ja Pirjo Hämäläinen osallistuvat tapahtumaan.