Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 5


 

 

Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäisen tarkastuksen raportti 2022 ja suunnitelma 2023

 

JVJK 09.02.2023 § 5  

112/00.03.01.00/2023  

 

Kaupunginhallituksen 11.4.2022 hyväksymässä sisäisen valvonnan toimintaohjeessa on määritelty hallintokunnille ja liikelaitokselle annetut oman toiminnan tarkastustehtävät.

 

Liikelaitoksen on laadittava oma sisäisen tarkastuksen suunnitelma, joka tulee hyväksyä omassa toimielimessä viimeistään tarkastuskauden helmikuun loppuun mennessä. Suunnitelman mukaista tarkastusta tulee tehdä koko tarkastuskauden ajan.

 

Suunnitelman mukaisesti liikelaitoksen on tarkastettava mm. viranhaltijapäätöksiä, hankintoja, ajopäiväkirjoja, polttoaineen ostoja, irtaimistoa, työaikaa ja laskutusta.

 

Suoritetusta tarkastuksesta laadittu kirjallinen tarkastusraportti viedään johtokunnalle tiedoksi ja toimitetaan kaupungin sisäisen tarkastuksen yksikköön viimeistään tarkastuskautta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.

 

Tarkastusraportti vuodelta 2022 ja tarkastussuunnitelma vuodelle 2023 ovat esityslistan oheismateriaalina luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

 

Lisätietoja: Joensuun Veden johtaja Juha Lemmetyinen

 

Joensuun Veden johtajan päätösehdotus:

Joensuun Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää

 

-          merkitä tiedoksi Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäisen tarkastuksen tarkastusraportin vuodelta 2022

-          hyväksyä Joensuun Vesi -liikelaitoksen sisäisen tarkastuksen suunnitelman vuodelle 2023.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.